Vilén esittää Itämeri-politiikkaa Euroopan unioniin

Kansanedustaja Jari Vilén uskoo, että EU:n vahva Itämeri-politiikka voisi olla koko unionin talouskasvun veturi.

Eurooppalainen Suomi ry:n puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Vilén (kok.) haluaisi Suomen nostavan yhdeksi keskeiseksi tavoitteekseen erityisen Itämeri-politiikan aikaansaamisen Euroopan unionille. EU:n laajenemisen jälkeen kaikki Itämeren rantavaltiot ovat Venäjää lukuunottamatta unionin jäseniä.

Vile'n puhui tänään Jyväskylässä Eurooppa-päivän pääjuhlassa. Hän uskoi, että EU:n vahva Itämeri-politiikka voisi olla koko unionin talouskasvun veturi ja kilpailukyvyn kirittäjä. Vile'nin mukaan suunnitelmallisella ja koordinoidulla Itämeri-politiikalla voitaisiin myös muodostaa tiiviimpi poliittinen yhteys unionin sisälle. Lisäksi Venäjä voitaisiin kytkeä yhteistyöhön mukaan ainutlaatuisella tavalla.

EU:n laajentumisen seurauksena Itämeren ympärillä on nyt jäsenvaltioita, joiden kansantuotteen arvioidaan kasvavan roimasti kymmenen seuraavan vuoden aikana. Esimerkiksi Puolan kansantuotteen odotetaan kaksinkertaistuvan. Baltian maissa kasvuksi arvioidaan 60 prosenttia.

EU:n Itämeri-politiikka palvelisi Vile'nin mielestä koko EU:n taloudellista intressiä ja kasvattaisi myös Itämeren rantavaltioiden poliittista vaikutusvaltaa EU:ssa. Laajentumisen vuoksi unionissa on nyt Vile'nin mukaan käynnissä selkeä vallan uusjako, jossa kaikki uudet jäsenvaltiot tulevat osaltaan vahvistamaan tai heikentämään joitakin vanhoja liittoutumia. Samalla syntyy mahdollisuuksia aivan uusien yhteyksien luomiseen.

- Tiiviimpään yhteistoimintaan sitoutuneet Itämeren ympärysvaltiot voisivat yhdessä muodostaa uuden vahvan poliittisen vaikuttajan EU:n sisällä, Vile'n uskoi.

Suomessa vietetään tänään Eurooppa-päivää kymmenettä kertaa. Jyväskylän päätapahtuman lisäksi aiheeseen liittyvää ohjelmaa oli tarjolla viikonlopun aikana useilla muillakin paikkakunnilla. Eurooppalainen Suomi ry:n lisäksi järjestelyissä oli mukana EU-komission Suomen edustusto.

Eurooppa-päivää vietetään Schumanin julistuksen kunniaksi. Ranskan ulkoministeri ehdotti 9. toukokuuta 1950 hiilen ja teräksen saattamista ylikansallisen hallinnon alaisuuteen. Tätä pidetään lähtölaukauksena nykyisen EU:n kehitykselle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat