Viime hetken draamaa SDP:n puoluesihteerikisassa

SDP:n puoluesihteeritaisto tyssähti tänään puoluekokouksessa heti alkuunsa, kun Telan johtaja Markku J. Jääskeläinen vetäytyi yllättäen kisasta.

Loppuvääntö oli dramaattinen. MTV3:n uutisten tietojen mukaan puheenjohtaja Jutta Urpilainen soitti ja ilmoitti Jääskeläiselle oman kantansa vasta tänä aamuna.

Jääskeläinen oli yllättynyt ja paikalla olleiden mukaan meni pois tolaltaan.

Heti soiton jälkeen Jääskeläinen ilmoitti luopuvansa kisasta. Jääskeläinen ei halunnut kommentoida MTV3:n uutisille, oliko hän keskustellut Urpilaisen kanssa. Urpilainen kiersi koko kysymyksen Seitsemän Uutisten suorassa haastattelussa.

Jääskeläisen vetäytyminen tarkoitti käytännössä, että SAK:n viestintäpäällikkö Reijo Paanasesta tulee Mikael Jungnerin seuraaja puoluesihteerinä.

Koko puoluesihteerijahti on ollut puolueelle hankala. Viime vuosien tuulinen paikka ei kelvannut yhdelläkään nimidemarille.

Aivan puoluekokouksen alla kisaan yritettiin vielä toistamiseen taivutella mukaan asunto- ja viestintäministeri Krista Kiurua ja edukuntaryhmän pääsihteeriä Jyrki Konolaa.

Myös varapuheenjohtajaehdokas Antti Lindtman kieltäytyi tehtävästä jo aiemmin keväällä.

Katso Mari Haaviston juttu (Kymmenen uutiset 24.5.2012)

Lue myös:

    Uusimmat