Viikonlopun viileys ja sateet väistyvät – helteet palaavat

Vielä viikonloppuna Suomessa värjötellään matalapainealueen aiheuttamassa viileydessä ja epävakaissa sääoloissa. Alkuviikosta idästä saapuu jälleen lämmin ilmamassa.

Voimakkaat sadekuurot ovat pääosassa perjantaina maan etelä- ja keskiosissa, mutta myös aurinko näyttäytyy ajoittain. Eniten sataa Oulun eteläpuolella. Runsas pilvisyys varjostaa Lappia, mutta sää on pääosin poutaista.

Lauantaina suuressa osassa maata pilvisyys vaihtelee, enimmäkseen on poutaa, mutta sadekuurot ovat mahdollisia. Maan itäosassa on sateisinta.

Suuria muutoksia säähän ei ole odotettavissa vielä sunnuntain aikana, vaihteleva pilvisyys ja sadekuurot värittävät yhä suurinta osaa maasta. Viikonlopun lämpötilat ovat pohjoisessa 10 asteen tienoilla ja etelässä noin 20 asteen tuntumassa.

Lämmin kesäsää tekee paluun

Ensi viikolla Suomeen virtaa helteistä ilmaa Siperiasta ja sää lämpenee koko maassa. Etelä- ja keskiosissa hikoillaan helteessä.

– Helteisen ilmamassan mukana saapuu myös sateita ja maanantai on vielä melko epävakainen. Hellettä saatetaan saada Etelä- ja Keski-Suomessa jo tiistaina tai viimeistään keskiviikkona. Pohjoisessa hellerajaa ei näillä näkymin rikota, mutta sielläkin sää lämpenee selvästi, povaa MTV3:n meteorologi Miina Manninen.

Lämmintä säätä lienee odotettavissa koko maahan viikon loppupuolelle asti.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV3:n sääsivustolla.

Katso ylhäältä ennuste ensi viikolle sekä alta viikonlopun alueelliset ennusteet:

Lue myös:

    Uusimmat