Viikonlopun sää vaihtelee rajusti

Viikonloppua vietetään erittäin vaihtelevassa säässä. Lähipäiviksi on luvassa niin sateita kuin auringonpaistettakin. MTV3:n meteorologi Miina Mannisen mukaan myös lämmintä piisaa, vaikka tuuli viilentääkin keliä.

Viikonloppu alkaa sateisena, sillä perjantain ja lauantain välisen yön aikana sateet leviävät suureen osaan maata.

– Aamulla sataa maan itä- ja eteläosissa. Yöllä sataa lunta, mutta aamulla varsinkin etelässä sateet tulevat vetenä, Manninen kertoo

Sateiden väistyessä päästään nauttimaan auringosta, tosin vain hetkeksi.

– Lauantaina on jonkin aikaa aurinkoista ja sitten sataa taas.

Uusia sateita tulee lauantai-iltana Länsi-Lappiin, länsirannikolle sekä Etelä-Suomeen. Vielä sunnuntai-aamu on paikoin sateinen.

– Päivä on kuitenkin koko maassa poutainen, maan länsipuolella myös aurinkoinen.

"Pitää varoa, ettei nenä pala"

Lähipäivinä sää alkaa myös lämmetä. Etenkin yöt ovat huomattavasti lämpimämpiä kuin aiemmin tällä viikolla. Myös päivälämpötilat kipuavat ylöspäin ja melkein koko maassa ollaan plussalla, vaikka tuuli viilentääkin säätä.

Mannisen mukaan rohkeimmat voivatkin jo uskaltautua terassille säästä nauttimaan:

– No, jos tuuli ja plus kolme ei haittaa, niin sitten, Manninen toteaa.

– Mutta jos terassilta löytyy tuulelta suojassa oleva paikka, niin kyllä siellä aurinko lämmittää kunnolla. Ja jos ulkoilee esimerkiksi jäällä, niin pitää varmaan varoa, ettei nenä pala.

Lue myös:

    Uusimmat