Viikon ennuste: Kesäinen sää palaa vielä hetkeksi – jopa +23 astetta

Viikon keskivaiheille ennustetaan maan etelä- ja keskiosaan yli 20 asteen lämpötiloja. Viikonloppuna viilenee.

Atlantin yli heiketen kohti Eurooppaa kulkenut hurrikaani Cristobal on muuttunut matalapaineeksi, joka kulkee tällä viikolla Pohjois-Euroopan pohjoispuolelta. Tämä matalapaine pyöräyttää Suomeen vielä kesäisen lämmintä ilmaa Lounais-Euroopasta asti.

Vielä ensi yö on viileä. Lämpötilat ovat selkeillä alueilla vain muutamassa plusasteessa, pilvisillä alueilla kymmenen asteen tienoilla. Tämän jälkeen sekä päivät että yöt alkavat lämmetä.

Keskiviikkona 20 asteeseen voidaan päästä jo lännessä ja etelässä.

– Torstai on tämän hetken ennusteen mukaan viikon lämpimin päivä ja 20 astetta ylittyy monin paikoin maan etelä- ja keskiosassa. Ylimmillään lämpötila voi nousta 22-23 asteeseen. Lämpimintä on sisämaassa, toteaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Perjantaina 20 astetta on edelleen mahdollista lännessä ja etelässä. Myös Länsi-Lapissa voidaan joku päivä päästä lähes 20 asteeseen, muuten pohjoisen lämpötilat ovat 15-20 asteessa.

Viikko on laajalti hyvin poutainen. Matalapaineeksi muuttunut entinen hurrikaani tuo Lappiin joitain sateita torstain tienoilla. Tuuli voimistuu siellä jonkin verran, mutta myrskyä ei ole näköpiirissä. Yölämpötilat ovat viikon keskivaiheilla kymmenen asteen tienoilla.

Viikonloppuna sää alkaa viiletä pohjoisesta alkaen.

– Sunnuntaina maan yli voi kulkea laajempia sateita, toteaa Aleksi Jokela.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso ylhäältä videolta viikon ennuste ja alta lähipäivien alueelliset ennusteet:






Uusimmat