Vihreät haluaa sitoa opintotuen indeksiin

Vihreiden eduskuntaryhmä haluaa, että opintotuki nousee elinkustannusten mukana. Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä opintotuki on ainoa etuus, joka jäisi sitomatta indeksiin.

Kulttuuriministeri Stefan Wallin on luvannut tuoda esityksen opintotuesta hallituksen budjettiriiheen.

Vihreiden mielestä on tärkeää, ettei opintotuen taso jäisi enää jälkeen yleisestä kehityksestä. Korotuksella olisi myös positiivisia vaikutuksia valmistumiseen ja työuran alkuun.

Ryhmä haluaa lisäksi, että yliopistojen työttömyysvakuutusmaksujen korvaaminen lisätään ensi vuoden budjettiin. Kyse on noin kymmenestä miljoonasta eurosta.

Budjettiriihen tavoitteisiin kuuluu myös saada ympäristöministeriölle kolme miljoonaa euroa Itämeren suojeluhankkeen laajentamiseen. Valtiovarainministeriö karsi määrärahan pois budjettiesityksestään.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat