Vihreän herkun suosio räjähtänyt Suomessa – löytyykö sinun ruokakoristasi?

Suomalaisten kauppojen kasvistarjonta on kasvanut viime vuosina huomattavasti. Kaikki kasvikset eivät kuitenkaan vieläkään ole suomalaiseen makuun.

Suomalaisten vihannestottumukset ovat muuttuneet rutkasti vuosien saatossa: nykyään kuluttajat haluavat monipuolisen, runsaan ja ympärivuotisen kasvisvalikoiman. Aiemmin suomalaisille vieraita, eksoottisempiakin hedelmiä ja vihanneksia saattaa nykypäivänä löytää jo tavallisesta lähikaupasta. Vallitsevaan trendiin on tarttunut Suomessa myös päivittäistavaraketju Lidl.

– Terveellisyys ja selkeät maut ovat nykyään merkittävä osa suomalaisten ruokailua. Lidl elää kehityksessä mukana ja panostaa koko ajan myös hedelmä- ja vihannestarjontaansa, kertoo Lidl Suomen ostojohtaja Timo Hansio.

Suomalaisten tottumukset eroavat kuitenkin vielä jonkun verran muusta Euroopasta.

– Muualla Euroopassa esimerkiksi tankoparsa on todella tärkeä kausituote, mutta meillä Suomessa vielä totutellaan parsan syömistä isommassa mittakaavassa. Lisäksi munakoison suosio on paljon pienempi kuin monissa muissa Euroopan maissa ja esimerkiksi retiisi on Saksassa paljon yleisempi salaatin raaka-aine kuin Suomessa, kertoo Hansio suomalaisten vihannestottumuksista.

Suomi salaattien supermaa – avokadon suosio kasvanut rytinällä

Suomessa salaatin käyttö on erilaista kuin muissa Euroopan maissa: maastamme löytyy Hansion mukaan runsaasti erilaisia salaattilaatuja verrattuna muihin maihin.

– Myös avokado on marssinut rytinällä suomalaisten ostoskoreihin. Avokadon kasvanut suosio näkyy myös myyntitavassa: aiemmin avokado myytiin irtotuotteena, nykyään myös pussissa. Se on selvästikin hedelmä, jota kuluttajat ovat oppineet käyttämään viime vuosina, Hansio jatkaa.

Myös herneiden ja kirsikoiden irtomyynti on tullut kauppoihin.

– Herne ja kirsikka olivat aiemmin lähinnä torimyynnissä. Marketeissa ne kuuluivat hyvin marginaaliseen tuoteryhmään. Päätimme muutama vuosi sitten ottaa nämä näyttävästi esille irtomyynnissä, mistä olemme saaneet asiakkailta runsaasti positiivista palautetta, Hansio korostaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat