Mainos

Viheliäiset eläimet ovat välkympiä – äly ajaa riitoihin ihmisten kanssa: ”Molemmat yrittävät olla toistaan fiksumpia”

0:36

Kaupungeissa viihtyvät eläimet ovat tarpeeksi älykkäitä sopeutumaan ihmisen luomaan ympäristöön. Niiden äly kuitenkin aiheuttaa kaupunkilaisille päänvaivaa.

Katso yllä olevalta hauskalta videolta, mitä koirat haluaisivat ihmisille opettaa!

Tuore Wyomingin yliopiston tutkimus paljastaa, että mitä älykkäämpi eläin on, sitä paremmin sillä on tapana selviytyä kaupunkiympäristössä. Samalla eläin joutuu useammin konfliktitilanteisiin ihmisten kanssa.

Esimerkiksi varisten muisti mahdollistaa ruoan tehokkaan etsimisen esimerkiksi roskiksista. Samalla hyvä muisti kuitenkin ajaa linnun riitatilanteisiin roskikset omistavien ja niiden sisällä mieluusti jätteensä pitävien ihmisten kanssa.

Tutkijatiimi päätti tutkia, miten eri eläinlajien ajattelukyky vaikuttaa konfliktitilanteisiin ajautumiseen ihmisen kanssa.

Tällaisia tilanteita ruoan varastamisen lisäksi ovat esimerkiksi karjan tappaminen, omaisuuden tuhoaminen, tautien levittäminen tai jopa ihmisten surmaaminen.

Eläinten ja ihmisten kilpajuoksu

Tutkijat määrittelivät eläinten älyllistä ajattelukykyä tarkastelemalla ajatteluun, luovuuteen, ongelmanratkaisuun, muistiin ja käytöksen mukauttamiseen liittyviä taitoja.

Mitä paremmat älylliset taidot olivat, sitä useammin eläin tuppasi ajamaan ihmisen raivon partaalle.

– Uusia ongelmanratkaisuja keksivät eläimet voivat ajautua taistoon ihmisten kanssa, kun molemmat yrittävät olla toistaan fiksumpia, kuvailee tutkimusta tehnyt Lauren Stanton.

Toisaalta eläimen älykkyydestä voi kieliä myös se, että se oppii välttelemään ihmistä.

Luonne vaikuttaa lähestymisintoon

Tutkijat tarkastelivat myös, miten eläinlajeille tyypilliset luonteenpiirteet – kuten halu ottaa riskejä tai viehätys uusiin asioihin – vaikuttavat siihen, kuinka lähelle ihmistä ne tulevat.

Kävi ilmi, että uskaliaat eläimet lähestyvät ruoan toivossa herkemmin esimerkiksi lounastavaa ihmistä. Uusista esineistä kiinnostuvat lajit puolestaan tunkeutuivat tavallista useammin taloihin ja autoihin.

Ihmiset törmäävät villieläimiin yhä useammin

Tutkijat toivovat, että tutkimus saisi ihmisiä ajattelemaan eläimiä älyllisinä olentoina. 

Kaupunkien raivatessa tilaa luonnolta ihmiset joutuvat yhä useammin tekemisiin villieläinten kanssa. Jotta yhteiselo sujuisi, on ihmisten ymmärrettävä, miten vähentää tyypillisiä konfliktitilanteita.

Tutkimus julkaistiin Animal Behaviour -lehdessä.

***

1:21

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.