Viestintävirasto muistuttaa: Operaattorilla oltava varalaite tai yhteys

Suomessa matkapuhelinoperaattoreilta vaaditaan vikasietoisuutta ja varalaitteita, jotta verkon pimenemiseltä vältyttäisiin.

Viestintäviraston kyberturvallisuuskeskuksen tietoturva-asiantuntija Jarna Hartikaisen mukaan yhtiöiltä edellytetään, että merkittävät verkkokomponentit ovat vähintään kahdennettuja.

– Aina on oltava vähintään yksi varalaite tai -yhteys, sanoo Hartikainen.

Operaattorien asiakkaat eivät yleensä huomaa verkko-ongelmia, koska varalaite toimii. Tänään sattuneen Soneran katkon kaltaisia tapauksia on vain harvoin. Täydellistä varmuutta matkapuhelinverkoille ei kuitenkaan voida taata.

– Aina on mahdollista, että varalaite ei esimerkiksi käynnisty. Myös laajat sähkökatkot voivat vaikuttaa useamman operaattorin tukiasemiin.

Hätänumeroon soittaminen yleensä onnistuu

Jos matkapuhelinverkko ei toimi, hätänumeroon saa yhteyden joko ottamalla sim-kortin pois tai käynnistämällä puhelimen uudelleen ja näpyttelemällä 112 ennen pin-koodia. Puhelin ottaa silloin yhteyttä muuhun saatavilla olevaan verkkoon. Jos esimerkiksi Soneran verkossa on katkos, tarjolla ovat Elisan ja DNA:n verkot.

– Vaihtoehtoja on useampi, joten kriittisissä tilanteissa hätänumeroon soittaminen yleensä onnistuu, Hartikainen toteaa.

Suomessa on myös katvealueita, joilla matkapuhelinverkko toimii jatkuvasti huonosti tai ei ollenkaan. Operaattoreilta ei edellytetä täydellistä kattavuutta.

– Teleyritykset suunnittelevat peittoalueet käyttäjämäärien mukaisesti. Ei ole välttämättä järkevää yrittää kattaa kaikkia alueita, jos käyttäjiäkään ei ole.

Hartikainen huomauttaa, että tämänpäiväisissä ongelmissa oli osittain kyse tottumuksesta: suomalaiset ovat tottuneet hoitamaan asiansa verkon kautta. Jo muutaman tunnin katkos voi tuntua häiritsevältä, vaikka varsinaista hätätilannetta ei olisi.

Kansainvälisesti katsoen Suomessa on varauduttu matkapuhelinverkon vikatilanteisiin hyvin.

– Viestintävirasto on käynyt keskusteluja teleyritysten kanssa verkkojen toiminnasta. Asia on tärkeä, ja kaikki mahdolliset keinot pitää ottaa käyttöön, Hartikainen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat