Victoria Beckham sai roolin Paavo Pesusieni -animaatiosta!

Ex-Spaissari Victoria Beckham on tehnyt aivan uuden aluevaltauksen animaation parissa.

Muoti-ikoninakin pidetty Victoria Beckham vaihtaa minimekkonsa ja korkkarinsa bikineihin ja merenneidon pyrstöön. Nainen on nimittäin onnistunut saamaan pienen roolin suositusta Paavo Pesusieni -animaatiosarjasta.

Victoria muuntautuu ohjelmassa Kuningatar Amphitrite -animaatiohahmoon, jonka ääninäyttelijänä nainen luonnollisesti toimii. Puolentunnin mittainen erikoisjakso kulkee nimellä The Clash Of Triton.

– Olin niin innoissani, kun minua pyydettiin Paavo Pesusieneen, sillä lapseni rakastavat sarjaa. Minulla oli todella hauskaa nauhoituksissa. Oli hauskaa leikkiä kuningatarta yhden päivän ajan, Victoria hehkutti.

Samaista jaksoa tähdittää myös muutama muu amerikkalainen julkkis. Kuningas Neptunen roolissa kuullaan Seinfeldista tutun John O'Hurleyn ääni ja Tritonin äänenä toimii puolestaan entinen Skid Row-yhtyeen keulahahmo Sebastian Bach.

Myös Johnny Depp, Scarlett Johansson ja David Bowie ovat aiemmin roolittaneet Paavo Pesusieni -sarjaa.

Lapsille suunnattu Paavo Pesusieni on valloittanut maailmanlaajuisesti myös monien aikuistenkin sydämet. Sarja on Yhdysvalloissa yksi katsotuin kaapeliverkon ohjelmista.

Lähde: Dailynews

Suomessa Paavo Pesusienen seikkailuja pääsee seuraamaan päivittäin useamman jakson verran Nickelodeon -kanavalta.Kanavan saat helposti ja edullisesti PlusTV:ltä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat