Vesiväylien kunnossapito yksityisille?

Vesiväylien kunnossapito halutaan antaa Merenkulkulaitokselta yksityisten yritysten tehtäväksi. Liikenneministeriön mukaan nykyinen järjestelmä on tehoton, kun Merenkulkulaitos tilaa itse itseltään palvelut.

Merenkulkulaitos huolehtii vuosittain Suomen vesien 25 000 erilaisesta merenkulun turvalaitteesta. Nyt tämä toiminta halutaan yksityistää. Liikenneministeriö hakee ulkoistamisella ja kilpailuttamisella säästöjä samaan tapaan kuin mitä tiepuolella tehtiin joitain vuosia sitten.

Muutaman viime vuoden aikana joitain vesiväylien töitä on jo kilpailutettu yksityisillä kokeilumielessä. Merenkulkulaitoksen väylätyöntekijöiden mukaan ulkoistaminen uhkaa vaarantaa merenkulun turvallisuuden.

Merenkulun turvalaiteyritys R-Towing Oy:n toimitusjohtaja Pekka Rahja näkee, että vesiväylien kunnossapidon yksityistäminen toisi toimintaan tehokkuutta.

- Ainakin kaluston puolesta me pystymme toimimaan tehokkaammin, koska me teemme yhteistyötä eri merirakentajien kanssa sekä eri hinauspalveluja tarvitsevien tahojen kanssa, sanoo Rahja.

Liikenneministeriö uskoo myös muuta säästöä syntyvän, kun yritykset kilpailevat urakoista. Merenkulkulaitos ei siis enää jatkossa tuottaisi itse tarvitsemiaan palveluita vaan ostaisi ne ulkoa ja valvoisi viranomaisena työn laatua.

Väylätöitä kokeilleet yrittäjät kehuvat tekevänsä työn yhtä hyvin kuin Merenkululaitoksen väki. Merenkulkulaitoksen työntekijät puolestaan kertovat joutuvansa korjaamaan yrittäjien vääriin paikkoihin laittamia merimerkkejä. Heidän mukaansa meriturvallisuus uhkaa vaarantua ulkoistamisen seurauksena.

Merenkulkulaitoksen pääjohtaja Markku Mylly ei yhdy työntekijöiden uhkakuviin meriturvallisuuden romahtamisesta.

- Meidän täytyy lähteä siitä, että turvallisuustaso ei heikkene. Päinvastoin me ollaan valmiita siihen haasteeseen, että meriväylillä turvallisuus säilyy yhtä korkeana kuin se on tähänkin asti ollut, kertoo Mylly.

Myöskään Suomen varustamoyhdistyksen toimitusjohtaja Mika Nykänen ei näe riskiä vesiväylien kunnossapidon ulkoistamisessa.

- Näillä toimilla merenkulun turvallisuus ei vaarannu. Siinä on se hyvä puoli, että tällä tavalla saamme kustannustasoa alaspäin ja esimerksiksi väylämaksuja alas, sanoo Nykänen.

Suomen Veneilyliitossa yksityistämisaikeita ei katsota hyvällä. Liitossa pelätään, että halvalla ei saa hyvää.

- Ulkoistamisen yhteydessä kun on pakko halvin vaihtoehto valita, niin tulee kyllä suuri riski, että palvelua ei pystytäkään tuottamaan siinä mittakaavassa kun ollaan ajateltu, tuumii Veneilyliiton toiminnanjohtaja Hannu Laine.

Merenkulkulaitoksen mielestä sen tuotanto-osista pitäisi perustaa Liikelaitos, joka kilpailisi töistä yksityisten yritysten kanssa. Liikenneministeriössä taas pelätään, että liikelaitos ei olisi taloudellisesti kannattava.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat