Verottaja hakee kolikkomyyjän yhtiötä konkurssiin

Nuoren miehen yrittäjyys sai alkunsa, kun Euroopassa siirryttiin euroon vuonna 2001.

Uudenmaan verovirasto ja työeläkeyhtiö Eläke-Fennia ovat hakeneet eurokolikoiden myynnistä tunnettua UCCE-yhtiötä konkurssiin.

Yhtiön perustaja Eetu Hyppönen kertoo, että pyrkimyksenä on välttää konkurssi ja hakea UCCE yrityssaneeraukseen. Hyppösen mukaan yrityssaneeraukseen pitäisi olla kaikki edellytykset, sillä yhtiön holveissa on kolikoita noin 5 miljoonalla eurolla. Yhtiön viime vuoden liikevaihto oli 1,6 miljoonaa euroa. Hyppönen aloitti kolikkomyynnin, kun Euroopassa siirryttiin euroon 2001.

Tuolloin suomalaisilla oli mahdollisuus ostaa ennakkoon uusia kolikoita. Tuolloin vielä koulua käynyt Hyppönen alkoi kaupata kolikoita eurooppalaisille rahankerääjille. Ensin hän pyöritti myyntiä kotoaan. UCCE vietiin kaupparekisteriin kesällä 2003. Hyppönen oli tuolloin 17-vuotias.

Belgialainen toimitusjohtaja sai lähtöpassit

UCCE palkkasi viime vuonna belgialaisen toimitusjohtajan, jonka piti moninkertaistaa yhtiön myynti. Valikoimassa oli myös kolikkopaketteja, joita yritykset voivat ostaa esimerkiksi yrityslahjaksi.

Hyppösen mukaan belgialainen toimitusjohtaja ei saanut aikaan lisämyyntiä. Tuli vain suuria kuluja. Toimitusjohtaja ei ole enää UCCE:n palveluksessa.

Hyppönen oli aikeissa selvittää UCCEn tilannetta tänään Perheyrittäjien tapahtumassa Helsingissä, mutta Hyppösen mukaan sovittu esiintyminen evättiin. Puheessaan hänen oli tarkoitus ruotia muiden muassa joidenkin bisnesenkeleiden ja verottajan otteita.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat