Veronmaksajat: Kansalaisia ei kannata kohdella lypsylehminä

Suomen tiukka verotus nousi jälleen kerran puheenaiheeksi, kun Sammon Björn Wahlroos kertoi muuttavansa Ruotsiin.

Yhdeksi muuton syyksi on arvailtu Ruotsin kevyempää verotusta muun muassa perintö- ja lahjaveron suhteen.

Huomenta Suomessa vieraillut Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen ei usko, että Suomesta alkaisi suurempi muuttoaalto kevyemmän verotuksen perässä.  

– Jos katsoo tätä vaalikautta, on yhteisövero laskettu 20 prosenttiin, mutta toisaalta perintö- ja lahjaverossa prosenttia on koko ajan nostettu. On ajateltu, että hyvätuloiset veronmaksajat pysyvät Suomessa, mutta kuten on huomattu päivän uutisista, näin ei ole, Lehtinen sanoi.

Lehtinen ei sen tarkemmin lähde arvioimaan Wahlroosin ratkaisua muuttaa Ruotsiin. Hän painottaa kuitenkin, ettei valtion kannata asettaa veroja sellaiselle tasolle, että se vakavasti vaikuttaa siihen, mihin maihin ihmiset sijoittuvat.  

– Ahneen loppu on tässäkin huono, jos ihan mahdottoman korkeisiin veroihin mennään.

Lehtisen mukaan Ruotsissa ja Suomessa yhteisövero sekä ansio- ja pääomatulojen verotus on lähellä toisiaan.

– Yksi aukko siinä välissä on, sillä Ruotsissa ei ole perintö- ja lahjaveroa. Suomessa ei ehkä kannattaisi olla hirveän kireää sellaista. Tällä vaalikaudella veroihin on tehty solidaarisuuskorotuksia tasa-arvon kannalta, mutta siinä on vaan hyvinvointiyhteiskunnan kannalta se riski, että verotulot hupenevat ulkomaille. Näissä kannattaa olla varovainen.  

– Minkälaisen viestin yhteiskunta lähettää sillä, että tehdään sopeutuspaketti sopeutuspaketin perään, jossa pääpaino on verotuksessa ja lisätään sitä progressiota. Jatkossa kansalaisiin ei kannata suhtautua lypsylehminä

 

 

Lue myös:

    Uusimmat