Venezuelan entinen tiedustelupäällikkö uskoo, että presidentti Maduron hallinto voi yhä romahtaa: "Olen ylpeä siitä"

Venezuelan entinen tiedustelupäällikkö Cristopher Figuera uskoo, että presidentti Nicolas Maduron hallinto voi edelleen kaatua. Hän kertoo asiasta Washington Postin haastattelussa.

Figuera pakeni maasta huhtikuussa epäonnistuneen Maduron-vastaisen kapinan jälkeen. Figuera tuki kapinassa oppositiojohtaja Juan Guaidoa.

– Olen ylpeä siitä mitä tein. Maduron hallinto johtaa meitä vielä, mutta se voi muuttua nopeasti, Figuera sanoo.

Figuera kertoo piileskelleensä kaksi kuukautta Kolumbiassa ennen kuin hän matkasi Yhdysvaltoihin.

Venezuela on ollut syöksykierteessä jo pitkään. Poliittinen kriisi syveni alkuvuonna, kun oppositiojohtaja Guaido julistautui maan virkaa tekeväksi presidentiksi. Guaidon mukaan Maduro valittiin uudelleen presidentiksi vilpillisissä vaaleissa. Yli 50 maata tukee Guaidoa, mutta Madurolla on ainakin vielä vaikutusvaltaisen armeijan tuki.

"Kuuballa suuri vaikutus Maduroon"

Figuera kertoi Washington Postille, että Maduron perheenjäsenet ja hallinto ovat osallistuneet rahanpesuun ja korruptioon. Figuera myös väittää, että Hizbollah-äärijärjestön solujen on annettu toimia Venezuelassa ja kerätä varoja. Yhdysvallat pitää Iranin tukemaa Hizbollahia terroristijärjestönä.

– Ymmärsin nopeasti, että Maduro johtaa rikollishanketta, jossa hänen oma perheensä on mukana.

Figuera myös väitti, että Kuuballa on suuri vaikutus Maduroon. Figueran mukaan Maduro ja Kuuban entinen presidentti Raul Castro puhuivat säännöllisesti puhelimessa.

– Raul Castro oli kuin Maduron neuvonantaja. Ihan sama missä tapaamisessa Maduro oli, se keskeytettiin jos Castro soitti.

Washington Post kertoo, että se ei voi vahvistaa väitteitä riippumattomista lähteistä. 

Lue myös:

    Uusimmat