Venäjän valtataistelu kuumenee

Venäjän parlamentin alahuone, duuma, aloitti tänään presidentti Boris Jeltsinin viraltapanokeskustelun, jonka uskotaan kestävän kolme päivää. Myös mielenosoittajat ovat tänään kiivaasti vaatineet Jeltsinin eroa.

Presidentin vastustajien hallitsema duuma tutkii viittä presidentti Jeltsiniä vastaan nostettua syytettä. Jos duuma hyväksyy kahden kolmasosan enemmistöllä yhdenkin syytteen, käynnistyy viraltapanoprosessi edelleen.

Harvat uskovat kuitenkaan, että presidentti Jeltsin pannaan viralta ennen kuin hänen virkakautensa päättyy kesäkuussa vuonna 2000. Vastustajat syyttävät Jeltsiniä mm. Neuvostoliiton tuhoamisesta vuonna 1991, Tshetshenian sodan aloittamisesta vuonna 1994, kansanedustajien kapinan kovaotteisesta tukahduttamisesta ja parlamentin perustuslain vastaisesta hajottamisesta vuonna 1993, Venäjän asevoimien heikentämisestä vuonna 1996 ja talousongelmiin liittyvästä "kansanmurhasta" Venäjän kansaa kohtaan.

Jeltsinin avustaja Aleksandr Kotenkov sanoi tänään, että Jeltsin ei ollut antanut määräystä armeijan joukkojen tunkeutumisesta Tshetsheniaan 1994. -Presidentti ei koskaan allekirjoittanut sellaista asetusta, Kotenkov sanoi. Tuolloiset sotilastoimet tapahtuivat Kotenkovin mukaan hallituksen ja puolustusministeriön aloitteesta ja käskystä.

Juuri syyte Tshetshenian sodan aloittamisesta on se, jolla tarkkailijoiden mukaan on suurimmat mahdollisuudet tulla hyväksytyksi duumassa.

Mutkikas ja pitkällinen

Venäjän vuonna 1993 hyväksytyssä perustuslaissa presidentin viraltapano on mutkikas ja pitkällinen prosessi, oikeastaan vain lähes teoreettinen mahdollisuus. Mielialoja Jeltsiniä vastaan on kuitenkin kääntänyt entisestään se, että Jeltsin keskiviikkona erotti duumassa laajaa kannatusta nauttivan pääministerin Jevgeni Primakovin.

Venäjän lehdissä arveltiin tänään, että Jeltsin oli erottanut Primakovin välttyäkseen viraltapanosta. Duuma ehätti kuitenkin jo viime kuussa hyväksymään eräitä uusia määräyksiä, jotka lisäävät mahdollisuuksia syrjäyttää Jeltsin presidentin virasta.

Duumassa voidaan uusien sääntöjen mukaan käyttää avoäänestystä päätettäessä syytteiden hyväksymisestä. Kustakin syytekohdasta äänestetään erikseen, ja yhdenkin syytteen hyväksyminen merkitsee viraltapanoprosessin käynnistymistä. Presidentti ei voi hajottaa duumaa kun viraltapano on lähtenyt käyntiin duumassa. Primakovin erottaminen mutkistaa kuitenkin asiaa. Jos duuma torjuu kolmesti Jeltsinin ehdokkaan uudeksi pääministeriksi, on presidentin hajotettava duuma ja julistettava uudet vaalit.

Jos duuma hyväksyy kahden kolmasosan enemmistöllä yhdenkin Jeltsiniä vastaan esitetyistä syytteistä, lähetetään syyte korkeimpaan oikeuteen ja perustuslakituomioistuimeen. Mikäli kumpikaan tuomioistuin ei näe laillista estettä syytteiden jatkokäsittelylle, ne lähetetään parlamentin ylemmän kamarin, liittoneuvoston, käsiteltäväksi. Venäjän eri alueiden johtajista koostuva liittoneuvosto on yleensä mukautunut Kremlin tahtoon.

Liittoneuvostossa viraltapanon taakse tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö. Jos näin käy, presidentin on luovuttava virastaan ja virkaa ryhtyy väliaikaisesti hoitamaan pääministeri. Uudet presidentinvaalit on järjestettävä kolmen kuukauden kuluessa.
(STT-Reuters)


Lue myös:

    Uusimmat