Venäjän hallitus hyväksyi kriisiohjelman

Venäjän hallitus hyväksyi tänään alustavasti kriisiohjelman, jolla pyritään maan talousvaikeuksien voittamiseen. Pääministeri Jevgeni Primakovin mukaan Venäjä ei aio poiketa markkinatalouden tieltä.

Nykyiset talousongelmat ovat kuitenkin niin vaikeita, että valtion roolia taloudessa on pakko lisätä, Primakov sanoi tänään pitämässään tiedotustilaisuudessa. Kriisiohjelmaan tehdään pääministerin mukaan muutoksia ja lisäyksiä vielä ensi torstaihin asti, minkä jälkeen se julkistetaan kokonaan. Ohjelma on suurelta osin jo vuotanut venäläisiin tiedotusvälineisiin.

Arvostelijoiden mukaan valtion roolia taloudessa lisäävä kriisiohjelma merkitsee paluuta kohti neuvostotyylistä järjestelmää. Hallitus on kuitenkin torjunut arvostelun. Primakovin mukaan valtion tehtävänä nyt meneillään olevina kriisiaikoina on palauttaa maahan taloudellinen järjestys.

Hallituksen ohjelma edellyttää Primakovin mukaan lisävaroja, joita voidaan saada mm. ottamalla alkoholin tuotanto ja myynti tiukemmin valtion hallintaan, taistelemalla korruptiota vastaan sekä kääntymällä kansainvälisten järjestöjen puoleen. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on esittänyt vastaväitteitä kriisiohjelman julkistettuja luonnoksia vastaan. Erityisen huolissaan IMF on ollut hallituksen aikeista lisätä valtion säätelyä taloudessa.

Venäjän ja IMF edustajat neuvottelivat perjantaina Moskovassa 4,3 miljardin dollarin lainaerän luovuttamisesta Venäjälle, mutta asiasta ei päästy sopimukseen.
(STT-DPA-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat