Venäjä vakoillut Britanniaa?

Venäjä vakoili Britanniaa sodan alla ja luovutti tietonsa Irakin käyttöön. Näin väittää brittilehti, jonka mukaan yhteistyön paljastavia asiakirjoja on löytynyt Bagdadista.

Sunday Telegraph lehti on tavallisesti luotettava uutisväline. Siksi sen tuoreisiin paljastuksiin on syytä suhtautua vakavasti.

Lehden mukaan Bagdadista löytyneet asiakirjat paljastavat, että Venäjä vakoili Tony Blairia ja muita länsimaiden johtajia ennen sotaa ja luovutti tietonsa Irakin käyttöön.

Niinpä Saddam esimerkiksi tiesi jo ennakolta, ettei Britannia ollut valmis voimatoimiin viime vuoden helmikuussa. Tony Blair oli kertonut Italian pääministeri Silvio Berlusconille helmikuun alussa, ettei Britannia vielä voinut lähteä sotaan. Venäjän vakoojat pääsivät pääministerien keskustelusta jyvälle, ja saman tien tieto välitettiin Irakiin.

Lehden haltuunsa saamat asiakirjat paljastavat myös, että Venäjä ja Irak olivat sopineet yhteistyöstä mm. viisumeiden hankkimisessa tiedustelupalveluidensa jäsenille.

Brittihallitus ilmoitti tänään, että se ei ole vielä saanut käsiinsä asiakirjoja, joihin Sunday Telegraph -lehti juttunsa perustaa. SIksi hallitus ei myöskään halunnut kommentoida asiaa.

Selvää on, että jos lehden tiedot pitävät paikkansa, Venäjän ja länsimaiden suhteet kärsivät kovan kolauksen, eivätkä välit palaa ennalleen ihan vähään aikaan.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 13.04.2003).

Lue myös:

    Uusimmat