Venäjä ja Syyrian oppositio pettyivät EU:hun

Venäjän mielestä EU:n epäonnistuminen Syyrian asevientikiellon uusimisessa hankaloittaa rauhanneuvotteluiden koolle kutsumista.

Apulaisulkoministeri Sergei Rjabkov kommentoi asiaa tänään. Ulkoministeri Sergei Lavrov oli jo ennakoinut, ettei kansainvälisen kokouksen järjestäminen tule olemaan helppoa.

EU-maat eivät saavuttaneet yksimielisyyttä asevientikiellosta eilisissä neuvotteluissaan. Nyt maat saavat itse päättää, vievätkö ne aseita Syyrian oppositiolle.

Syyrian opposition mukaan lopputulos on "liian vähän, liian myöhään". Presidentti Bashar al-Assadin vastustajat ovat pettyneitä, kertoi Syyrian kansallisneuvoston edustaja Louay Safi.

– He luulivat, että demokratiat välittävät niistä, jotka haluavat demokratiaa.

Yksikään EU-maa ei toistaiseksi aio viedä aseita, sillä ne pelkäävät vaarantavansa kesäkuuksi suunnitellun rauhankokouksen. Oppositio sanoo tarvitsevansa aseita siviilien suojelemiseen.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry ja Lavrov ovat alustaneet neuvotteluita kahden kesken. Tarkoituksena on tuoda yhteen Syyrian hallituksen ja opposition edustajat ja lopettaa konflikti, jossa on kuollut jo 94 000 ihmistä.

(MTV3 - STT - AFP -Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat