Venäjä ampui itse alas Putinin huippuhävittäjän – Brittitiedustelu: Tästä syystä pudotuspaikka on merkittävä
Venäjän ilmapuolustus "hyvin todennäköisesti" ampui alas oman Su-35S -monitoimihävittäjänsä Etelä-Ukrainassa 28. syyskuuta, kirjoittaa Britannian puolustusministeriö julkisessa tiedustelupäivityksessään.
Sekä venäläis- että ukrainalaislähteet ovat aiemmin raportoineet tapauksesta. Syyskuun lopulla yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) puolestaan totesi, ettei sotakoneen alusampuminen ole "shokki".
– Näin siksi, että sekä Ukraina että Venäjä käyttävät Neuvostoliiton aikaisia hävittäjiä, mikä tekee väärin tunnistamisista ja niistä seuraavista vahingoista todennäköisempiä, ISW kirjoittaa.
– Tapaus ei välttämättä ole merkki systemaattisesta ongelmasta Venäjän ilmapuolustuksessa, ajatushautomo jatkaa.
Sukhoi Su-35S -monitoimihävittäjästä käytetään Natossa kutsumanimeä Flanker, ja se on Britannian mukaan Venäjän laajasti käytössä olevista hävittäjistä kehittynein.
Venäjä on todennäköisesti menettänyt viisi Su-35S-hävittäjää helmikuussa 2022 alkaneen suurhyökkäyksensä aikana, Britannia arvioi. Myös julkisen kuva- ja videomateriaalin perusteella sodan kalustotappioita laskeva Oryx raportoi Venäjältä tuhoutuneen viisi Su-35S-konetta.
Yhteensä Venäjä on helmikuusta 2022 lukien menettänyt noin 90 sotilaslentokonetta Ukrainassa, Britannia katsoo.
Paikalla on väliä
Kone ammuttiin alas Tokmakin kaupungin yllä, joka sijaitsee noin 20 kilometriä Länsi-Zaporizhzhjan nykyisestä rintamalinjasta etelään. Kyse on Ukrainan vastahyökkäyksen päähyökkäyssuunasta, jossa Ukraina on neljän kuukauden aikana edennyt reilun kymmenen kilometrin syvyyteen.
Britannian mukaan hävittäjän pudotuspaikka on merkittävä, sillä Tokman on raskaasti linnoitettu kaupunki, jossa usein sijaitsee Venäjän kyseisen rintaman komentopaikka.
– Komentopaikkoja tyypillisesti suojellaan siihen tehtävään osoitetuilla lyhyen ja keskipitkän kantaman ilmatorjuntajärjestelmillä, brittiministeriö kirjoittaa.
– Ilmatorjuntajärjestelmiä pidetään lähes varmasti hyvin korkeassa valmiustilassa, koska Ukraina tekee Venäjän syvyyteen tehokkaita iskuja tämänkaltaisiin kohteisiin.
Ukraina hyökkäsi 22. syyskuuta ohjuksilla Venäjän Mustanmeren laivaston päämajaan Sevastopolissa. Ukraina väitti, että Mustanmeren laivaston komentaja Viktor Sokolov kuoli iskussa. Venäjä on väittänyt toisin ja myös julkaissut videoita, joissa Sokolovin väitetään näkyvän elossa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää