Ukraina väittää upottaneensa kaksi Venäjän sotalaivaa
Ukrainan sotilastiedustelu väittää upottaneensa kaksi Venäjän sota-alusta perjantaina 10. marraskuuta.
Ukraina väittää upottaneensa yhden Akula-luokan aluksen ja yhden Serna-luokan aluksen. Molemmat ovat maihinnousualuksia.
Myös Ukrainan puolustusministeriö listaa päivittäisessä katsauksessaan Venäjän menettäneen kaksi sota-alusta.
Hyökkäys sotalaivoja vastaan tehtiin meridroneilla, Ukraina väittää.
Väitteensä tueksi Ukraina julkaisi alla olevan satelliittikuvan, jonka se kertoo olevan Krimin niemimaan Uzkan lahdelta, jota Venäjä miehittää.
Väitteitä sotalaivojen uppoamisesta ei ole vahvistettu.
Yhdysvaltalaisen ajatushautomo Institute for the Study of Warin mukaan venäläinen sotakommentaattori väittää, että Ukraina hyökkäsi Uzkan lahdelle neljällä miehittämättömällä veneellä
Uzkan lahden hyökkäys oli yksi kolmesta Ukrainan perjantaisesta iskusta Krimin niemimaalle, venäläiskommentaattori sanoo. Uzkan lahden lisäksi Ukraina väitetysti hyökkäsi venäläislähteen mukaan droneilla öljyvarastoa vastaan Feodosiassa ja ohjuksella Venäjän turvallisuuspalvelun tukikohtaa vastaan Tshornomorskissa.
Video näyttää räjähdykset
Ukrainan armeijan sotilastiedustelu julkaisi perjantaina jutun alussa olevan videon väitetystä iskusta Venäjän sotalaivoja vastaan.
Videolla vaikuttaa näkyvän, miten todennäköisesti vedessä kulkevat tai mahdollisesti juuri sen yläpuolella lentävät alukset tai lennokit räjähtävät väitettyjen venäläisalusten tai -aluksen kyljessä.
Video on varsin todennäköisesti samasta hyökkäyksestä, jonka seurauksena Ukraina väittää kahden venäläisaluksen uponneen. Videon kuvausaikaa tai -paikkaa ei ole kuitenkaan tiettävästi vahvistettu.
Alusten kyydissä oli Ukrainan tiedustelun väitteiden mukaan sekä miehistöä että kalustoa, kuten BTR-82-panssariajoneuvo.
Ukraina iskenyt voimalla Mustallamerellä
Ukraina on tehnyt loppukesän ja syksyn aikana useita hyökkäyksiä Venäjän Mustanmerenlaivastoa vastaan. Ukrainan kohteina ovat olleet muun muassa sota-alukset, merivoimien infrastruktuuri ja myös laivaston komentokeskus.
Ukraina on Krimillä ja Mustallamerellä hyökännyt lisäksi myös Venäjän strategista ilmapuolustusta, kuten S-400-ilmatorjuntajärjestelmiä, vastaan.
S-400-ohjusjärestelmän kantama on jopa liki 400 kilometriä, joten niiden peittoalue on merkittävä. Suomen entinen tiedustelupäällikkö, nykyinen kansanedustaja Pekka Toveri (kok.) on pitänyt S-400-järjestelmien tuhoamista erityisen merkittävänä, sillä se on avannut ilmatilaa Ukrainan iskuille.
– Venäjällä on perinteisesti vahva ilmapuolustus, koska niiden ilmavoimat ovat täysin alivoimaiset länteen verrattuna, Toveri kertoi MTV Uutisille syyskuussa.
Lisää Toverin näkemyksiä Ukrainan tekemistä ohjus- ja dronehyökkäyksistä voi lukea tai katsoa alla olevasta linkistä tai videosta.
Uusimmat
-
23:42
Sokkitulos! Kanada romahti pahasti MM-kisoissa
-
23:34
Venäjä teki useita ohjusiskuja Harkovaan
-
23:16
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
22:42
Ilja Kovaltshuk kärsi uransa rajuimman pettymyksen Suomelle – avaa nyt, mitä teki sen jälkeen
-
22:35
Voisiko Suomi jäädä Euroviisuista pois? Yle-pomo: "Ei ole tarkoitus, että suurin osa ilon ja riemun kilpailussa on ahdistuneita"
-
22:23
Ei herkimmille: Valvontakamera tallensi hyökkäyksen vankien kuljetusautoon – kaksi kuoli
-
22:16
18-vuotias MM-maalaaja nostattaa kierroksia: "Onko hän parempi kuin Ovetshkin?"
-
22:03
Julkisuudesta vuosiksi vetäytynyt Anu Hälvä muistelee 90-luvun suurta suosiota: "Olin täysin valmistautumaton"
-
21:57
MM-rallissa täysin poikkeuksellinen päätös – Hyundain uhkailu sai kilpailijat taipumaan?
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
19:40
Madonna muisteli äitinsä menetystä 5-vuotiaana: "Kukaan ei kertonut hänen olevan kuolemaisillaan"
-
Lataa lisää