Velkataakka estää komennuksia Irakiin

Vielä vuonna 2002 vain alle kolmensadan sotilaan turvaluokitus jouduttiin peruuttamaan talousongelmien vuoksi. Viime vuonna tällaisia tapauksia oli jo yli 2600.

Osa amerikkalaisista sotilaista on niin pahassa velkakierteessä, että heidät on jouduttu luokittelemaan turvariskeiksi. Pahasti velkaantuneita sotilaita ei haluta komentaa ulkomaille, kuten vaikkapa Irakiin, sillä rahapulan tiedetään houkuttelevan rikoksiin ja altistavan lahjuksille.

- Olemme havainneet hälyttävän laskusuuntauksen joukkojen taloustilanteen kohdalla, San Diegon laivastotukikohdan komentava upseeri, kapteeni Mark Patton tunnusti uutistoimisto AP:lle.

Suuntaus on hälyttävä, sillä vielä vuonna 2002 vain alle kolmensadan sotilaan turvaluokitus jouduttiin peruuttamaan talousongelmien vuoksi. Viime vuonna tällaisia tapauksia oli jo yli 2600.

Sotilas katsotaan turvariskiksi, jos hän on velkaa 30-40 prosenttia palkastaan. Kaikki komennukselle joutuvat joukot eivät tarvitse turvallisuusluokitusta, mutta se on oltava erikoistehtävissä.

Koronkiskurit syynä velkakierteeseen

Varsin usein myös ulkomaan komennukselta paluutaan juhliva sotilas ajautuu velkakierteeseen.

Suurimpana syynä sotilaiden talousahdinkoon ovat yleiset, niin sanotut palkkapäivälainat, jotka ovat itse asiassa koronkiskontaa. Lyhytaikaisista lainoista vaaditaan niin korkeita korkoja, että velkakierteeseen jämähtää varsin helposti. Lainahaukat päivystävät tukikohtien ympärillä, sillä iltalomalle lähtevät sotilaat tiedetään helpoiksi kohteiksi.

Joissain osavaltiossa lainojen tarjoaminen onkin viime aikoina kielletty sotilasalueiden lähistöllä. Lisäksi joukoille on ryhdytty tarjoamaan korottomia lainoja, ja raha-asioiden hoitaminen on otettu osaksi peruskoulutusta.

- Kun he ovat taistelussa, haluamme, että he keskittyvät tilanteeseen, merijalkaväen komentaja, kenraalimajuri Michael Lehnert totesi AP:lle. - Emme halua heidän murehtivan sitä, voivatko he maksaa asuntolainansa tai auton osamaksut.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat