Vauvabuumi valtasi Suomen

Syntyneiden määrä on kääntynyt Suomessa nousuun ja on nyt korkeimmillaan tällä vuosituhannella. Viime vuonna Suomessa syntyi Tilastokeskuksen mukaan yli 59 000 lasta, mikä on 801 enemmän kuin edellisvuonna. Syntyvyys ei kuitenkaan riitä suomalaisten nykyisen västömäärän säilymiseen, vaan tällä tahdilla syntyperäisten suomalaisten määrä pienenee.

Jos vuoden 2008 tilanne säilyisi, nainen synnyttäisi 1,85 lasta hedelmällisen kautensa aikana. Tätä tunnuslukua sanotaan kokonaishedelmällisyysluvuksi. Vuonna 2007 se oli 1,83 lasta naista kohden.

Kokonaishedelmällisyysluku oli viimeksi vuonna 1994 yhtä korkea kuin vuonna 2008.

Jotta väestö uusiutuisi pitkällä aikavälillä, kokonaishedelmällisyysluvun tulisi olla noin 2,1. Vuonna 2008 kokonaishedelmällisyys oli tuon rajan yläpuolella neljässä maakunnassa: Pohjois-Pohjanmaalla, 2,38, Keski-Pohjanmaalla, 2,25, Etelä-Pohjanmaalla, 2,18 ja Pohjanmaalla, 2,10.

Alhaisin syntyvyys oli Varsinais-Suomen maakunnassa, jossa kokonaishedelmällisyysluku oli 1,68. Uudenmaan maakunnassa syntyvyys oli toiseksi alhaisin, 1,69.

Kaikkien synnyttäneiden keski-ikä nousi kymmennyksen ollen 30,1 vuotta vuonna 2008. Ensisynnyttäjien keski-ikä oli 28,2 vuotta vuonna 2008, edellisvuonna 28,1 vuotta.

Lue myös:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat