Poliisi on kertonut, että uhrit ovat pääosin kotoisin Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Oikeudenkäynti jatkuu pitkälle ensi vuoteen.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa alkaa tänään oikeudenkäynti laajassa ihmiskauppajutussa.
Poliisi on kertonut, että pääsyytetty, 44-vuotias suomalainen mies etsi ulkomaalaisia naisia uhreikseen esimerkiksi Tinderissä ja Facebookissa. Mies esitti olevansa menestyvä liikemies ja houkutteli naisia Suomeen puhuen avioliitosta ja perheen perustamisesta.
Poliisin mukaan mies tarjosi naisille työpaikkaa yrityksessään ja oleskelulupaa Suomessa. Miehen epäillään käyttäneen naisia puoli-ilmaisena tai täysin ilmaisena työvoimana. Poliisin mukaan mies maksoi työstä alimmillaan kolmen euron tuntipalkkaa. Joissakin tapauksissa hän ei maksanut palkkaa ollenkaan.
– (Pää)epäilty painosti naisia muun muassa työsopimuksilla ja oleskeluluvilla. Hän oli tehnyt työsopimuksia myös asianomistajien sukulaisten kanssa. Hän kerrytti asiaomistajille velkaa matka- ja majoituskustannuksista, mikä aiheutti heille riippuvaisen aseman suhteessa epäiltyyn, poliisin tutkinnanjohtaja Hannu Kortelainen valtakunnallisesta ihmiskauppatutkintaryhmästä kertoi aiemmin.
Lue myös: Useita syytteitä poikkeuksellisessa ihmiskauppajutussa – epäilty esitti parisuhdetta etsivää liikemiestä
HS: Uhreja vietiin seksikartanoon
Miehen epäillään myös käyttäneen uhreja seksuaalisesti hyväksi. Esitutkinnan perusteella mies painosti naisia seksitapahtumiin, joihin hän osallistui tuttaviensa kanssa. Uhrit joutuivat tekemään seksuaalisia tekoja ilman suostumusta ja heitä videokuvattiin, poliisi on kertonut.
Nyt käräjillä käsiteltävässä kokonaisuudessa on uhreja yhteensä 13. Poliisi on kertonut, että uhrit ovat pääosin kotoisin Afrikasta ja Etelä-Amerikasta.
Epäillyt rikokset on tehty vuosina 2019–2024 pääosin Espoossa ja Kirkkonummella. Syytteitä nousi muun muassa törkeästä ja perusmuotoisesta ihmiskaupasta sekä törkeistä ja perusmuotoisista raiskauksista. Syyttäjän mukaan syytetyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.
Ihmiskauppajutun pääsyytetty toi uhrejaan hyväksikäytettäväksi Kirkkonummella sijaitsevaan niin sanottuun Villi-Iran seksikartanoon, kertoo Helsingin Sanomat tietoihinsa perustuen. Kartanon omistajaa, julkisuudessa Villi-Irana tunnettua naista, ei epäillä rikoksista.
