Anna Bisi auttaa raiskauksen uhreja, nyt hän on uhri itsekin | MTV Uutiset
Anna raiskattiin, auttaa nyt itse raiskauksen uhreja – "Paljastui, että aika moni oli kokenut jotain samankaltaista"
Poliisin tilastoimien tietojen mukaan joka kuudes suomalaisista naisista on raiskattu elämänsä aikana. Näiden lisäksi moni raiskaus jää ilmoittamatta, koska vain harvat uskaltavat puhua kokemuksistaan. Sen pitää muuttua, sanoo Anna Bisi.Nelli Hyttinen / MTV
Anna Bisi, 28, joutui raiskauksen uhriksi vuosi sitten ja odottaa edelleen oikeuskäsittelyä. Vaikka tekijää ei ole vielä tuomittu, ei psykiatrian alalla työskentelevä Anna halua vaieta, sillä hänen mielestään puhuminen on ainoa keino auttaa itseään ja muita saman kokeneita, sekä tehdä suomalainen raiskauskulttuuri näkyväksi.
Tietoa ja tukea raiskauksen uhreille luottamuksellisesti saatavilla näistä numeroista:
Raiskauskriisikeskus Tukinaisen, maksuton kriisipäivystys 0800-97 899 (ma - pe 9-15; la - su, pyhinä ja niiden aattoina 15-21) ja juristipäivystys 0800-97 895 (ma - to 13-16) www.tukinainen.fi
Rikosuhripäivystys 116 006 (suomeksi ma-pe klo 9-21 ja ruotsiksi ma-pe klo12-14) ja juristin puhelinneuvonta 0800 161 177 (ma-to 17-19) www.riku.fi. RIKUchat palvelee arkisin klo 9–15 ja lisäksi maanantai-iltaisin klo 17–19.
Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelin 010 195 202 (ma - pe 09-06, la 15-06, su 15-22)
Väestöliiton seksuaaliterveysklinikan neuvontapuhelin 09-644 066 (ma - ke 13-15)
– Se, millaista keskustelua Suomessa tällä hetkellä käydään raiskauksista, aiheuttaa minussa voimakasta väsymystä, koska olen tehnyt niin paljon töitä sen eteen, etten syyttäisi itseäni tai muita raiskauksen uhreja tapahtuneesta, täräyttää Anna Bisi.
Anna viittaa kommentillaan siihen, kuinka uutisointi raiskaustuomioista aiheuttaa usein keskustelua, joissa ulkopuoliset ihmiset kyseenalaistavat uhrin kokemusta.
– Sellaiset kommentit, ettei joku ole voinut syyllistyä raiskaukseen, koska se on niin "hyvä jätkä" osoittavat vain sen, miten huonosti suomalaiset ymmärtävät, mitä tarkoittaa raiskaus ja miten paljon niitä tapahtuu.
– Tilastollisesti on todennäköisempää, että ihminen, joka kertoo joutuneensa raiskatuksi, on oikeasti joutunut väkivallan uhriksi kuin se, että kyseessä olisi valheellinen syytös.
Raiskauksia ilmoitetaan poliisille vuosittain noin 1 200 – 1 300. Samaan aikaan Naisuhritutkimuksen mukaan raiskauksen uhreiksi kertoo tulleensa vuosittain noin 15 000 henkilöä. Kaikista seksuaalirikoksista arviolta siis vain 10–20 prosenttia ilmoitetaan poliisille.
Tiedot käyvät ilmi Tampereen yliopiston vuonna 2019 julkaisemasta artikkelista.
Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2023 tammi-syyskuussa Suomessa ilmoitettiin poliisille kaikkiaan 1 402 raiskausrikosta. Seksuaalirikoksia, joihin myös edelliset raiskaukset kuuluvat, ilmoitettiin yhteensä 5 200, mikä on vajaat 1 000 enemmän kuin edellisvuonna.
Hän on työssään psykiatrisena sairaanhoitajana kohdannut useita asiakkaita, jotka ovat kertoneet joutuneensa raiskauksen uhriksi.
Vuonna 2022 Anna joutui myös itse raiskauksen uhriksi.
– Haluan uskaltaa sanoa, että koin raiskauksen. On kohtuuton vaatimus, että minun pitäisi pysyä hiljaa siihen asti, että tuomio on annettu. Minut raiskannut ihminen on pilannut maineensa itse sillä, mitä hän on tehnyt.
– En halua puhua aiheesta mustamaalatakseni häntä, vaan pitääkseni omiani sekä muiden saman kokeneiden puolia, lopettaakseni pelkäämisen ja muistuttaakseni itseäni siitä, että se mitä tapahtui, tapahtui oikeasti ja mitkä ovat oikeuteni.
Anna kertoo, että hänen kokemansa raiskaus oli hyvin "tavanomainen": tekijä oli tuttu, eikä tilanteeseen liittynyt muuta fyysistä väkivaltaa.
– Minua ei kuristettu, tukistettu tai pahoinpidelty muutoin, eli fyysisiä jälkiä ei jäänyt. Se, mikä erottaa tilanteen yhteisymmärryksessä tapahtuneesta seksistä on, etten antanut lupaa seksiin.
– Sanoin täysin selkeällä suomen kielellä ei ja toistin sanani kuusi kertaa, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta häneen. Minulla ei ollut mitään kontrollia kehooni tai siihen tilanteeseen. Tuntui kuin sanani olisi ollut ladattu ase, joka ei vain laukea, vaikka painan liipaisimesta.
Kun Anna ymmärsi, ettei hänen kieltonsa tarkoittanut toiselle ihmiselle mitään, aktivoitui hänessä taistele-pakene-jähmety-reaktio.
– Suurimmalla osalla raiskauksen uhreista käynnistyy jähmety-reaktio, niin myös minulla. En valinnut reaktiotani, mutta se sai minut epäilemään aluksi, oliko kyseessä oikeasti raiskaus, koska en yrittänyt työntää häntä pois, huutanut tai taistellut vastaan mitenkään.
Väestöliiton mukaan Annan kuvailema jäätymisreaktio on normaali reaktio traumassa.
– Luulin psykiatrian ammattilaisena olevani todella tietoinen siitä, mitä seksuaaliväkivalta on ja tiesin sen olevan yleistä, mutta jouduin silti kohtaamaan pääni sisäisiä myyttejä siitä, mitä tarkoittaa raiskaus.
Annan mukaan moni raiskauksista onkin hyvin toisenlainen kuin mitä mielikuvat raiskauksista ovat.
Annan näkemystä vahvistaa Väestöliiton artikkeli 8 raiskausmyyttiä ja 8 faktaa, jonka mukaan yleisiä raiskausmyyttejä ovat muun muassa, että raiskaukseen liittyy voimakkaan fyysisen väkivallan tai hengenmenettämisen uhka tai että tekijä on uhrille tuntematon henkilö.
Myös se on yleinen harhaluulo, että naiset tekisivät paljon perättömiä ilmoituksia raiskauksista.
Väestöliitto kertoo, että 90 prosentissa tapauksista raiskaaja ja uhri tuntevat toisensa; tekijä voi olla esimerkiksi naapuri, ystävä, työtoveri, puoliso tai entinen kumppani.
Rikosilmoituksen tekeminen oli Annan elämän pelottavin kokemus
Anna kertoo, että raiskauksen jälkeen hän yritti ensin kieltää tapahtuneen kokonaan.
Aiheesta puhuminen aiheutti pelkoa, sillä hän ei voinut uskoa joutuneensa raiskauksen uhriksi, eikä uskonut kenenkään muunkaan uskovan.
– Vasta, kun aloin puhumaan asiasta, pystyin hyväksymään sen. Se oli itse asiassa kaikista kivuliain vaihe, koska puhuminen teki tapahtuneesta totta.
– Puhumiseni myötä minulle paljastui, että aika moni oli kokenut jotain samankaltaista. Se järkytti mielikuvaani turvallisesta maailmasta entisestään, sillä tajusin, ettei kyseessä todella ollut yksittäistapaus.
Väestöliiton mukaan väärät ilmoitukset raiskauksista ovat erittäin harvinaisia. Suurin osa raiskauksista jää itse asiassa ilmoittamatta, sillä uhri pelkää, ettei häntä uskota.
Anna päätyi lopulta tekemään rikosilmoituksen viikko tapahtuneen jälkeen.
– Ystäväni on käynyt läpi oman prosessinsa ja hänen kokemuksensa poliisista olivat ihan hyvät. Hänen rohkaisunsa ja kädestä pitelyn ansiosta menin Seri-keskukseen ja merkkasin kalenteriin päivän, jolloin menen ilmoittamaan tapahtuneen poliisille. Se oli pelottavinta, mitä olen koskaan joutunut tekemään.
Jo työkokemukseni ja tutkimustiedon valossa voin sanoa, että aika harva ihminen päätyy terapiaan käsittelemään raiskauksen uhriksi joutumista vain saadakseen tukea valheelleen, sanoo Anna Bisi.Nelli Hyttinen / MTV
"Pelkään asioita, jotka eivät aiheuta realistista uhkaa"
Vaikka raiskaus ei jättänyt Annaan fyysisiä jälkiä, on vamma silti olemassa.
Anna sairastaa PTSD:tä eli traumaperäistä stressihäiriötä, joka kehittyy esimerkiksi sotilaille, jotka joutuvat kohtaamaan fyysisesti henkeä uhkaavia tilanteita.
– Kun raiskaus tapahtui, menetin kehoni kontrollin. Kehoni ei voinut tietää, onko kyseessä todellinen henkeä uhkaava vaara vai ei. Perusturvallisuuden tunteeni on järkkynyt, koska toiseen ihmiseen pitäisi pystyä luottamaan siinä suhteessa, ettei hän käy minuun käsiksi.
– Hän otti minulta itsemääräämisoikeuteni, eikä sitä voi antaa takaisin. Tapahtuneen jälkeen en ole pystynyt luottamaan ihmisiin.
Anna kertoo pelkäävänsä asioita, jotka eivät ole hänelle uhkia millään tavoin.
– Aina aiemmin ei on tarkoittanut ei ja sitä on uskottu. Kun nyt ei uskottukaan, tuntuu minusta, että mitä tahansa voi tapahtua. Ennen raiskausta en pitänyt tätä ihmistä realistisena uhkana. Kun hän sitten olikin minulle vaaraksi, pelkään, että moni muukin asia tai ihminen voi olla.
PTSD aiheuttaa Annalle henkisten oireiden lisäksi myös fyysisiä oireita.
– Joskus jokin triggeri saattaa sumentaa näköni. Kerran näin kävi vastaanotolla, kun asiakas käytti tiettyä sanaa. Silmissäni pimeni ja elin mielessäni ja kehossani uudelleen sitä tunnetta, että olen äärimmäisessä vaarassa. Nykyään oireet eivät onneksi triggeröidy työssä tai muiden raiskauskokemuksista puhuttaessa.
– Aina tapahtuneesta puhuessani suutani kuivaa, alan hikoilla ja kehoni on valmis toimimaan, koska se luulee, etten ole turvassa.
Anna puhuu kokemastaan, sillä hänellä on tarve parantaa raiskausten uhrien asemaa yhteiskunnassa. Samalla puhuminen auttaa häntä itseään.
– Olen kirjoittanut aiheesta somessani ja koen, että se auttaa jäsentelemään ja muistamaan tapahtuman kulkua. Lisäksi se tekee sisäistä kokemustani näkyväksi minulle itselleni: vammaa, joka ei näy fyysisesti ulospäin päivittäisessä arjessa, mutta joka on minussa.
– Sen, miten julkisessa keskustelussa puhutaan raiskauksista, pitää muuttua. Keskustelun tulee perustua tutkittuun faktaan ja siihen, että kuuntelemme, mitä raiskauksen uhreiksi joutuneet naiset ja miehet ovat kokeneet, yrittämättä hiljentää heitä.
Anna pitää myös sana sanaa vastaan -ajattelua raiskauksissa vääristyneenä. Raiskausoikeudenkäynneissä voidaan käyttää todistusaineistona muun muassa terapeuttien ja lääkäreiden lausuntoja.
– Minä olen hoitanut itseäni terapiassa tapahtuneen jälkeen. Jo työkokemukseni ja tutkimustiedon valossa voin sanoa, että aika harva ihminen päätyy terapiaan käsittelemään raiskauksen uhriksi joutumista vain saadakseen tukea valheelleen.
"Pelkoon en suostu alistumaan."Nelli Hyttinen / MTV
Anna kokee, että nykyisessä suomalaisessa oikeusjärjestelmässä on isoja puutteita, sillä väkivallan uhri joutuu pelkäämään traumojensa käsittelyä.
– Ei sen pitäisi mennä niin, että jos uhri kertoo kokemastaan väkivallasta, hän saa siitä pahimmassa tapauksessa kunnianloukkaussyytteen.
– Näinhän kävi vastoittain eräälle naiselle, joka kertoi yksityisellä sometilillään jättäneensä väkivaltaisen kumppaninsa. Se on tapa hiljentää meitä uhreja ja siihen pelkoon en suostu alistumaan.
Anna kertoo kokeneensa henkilökohtaisesti useasti tilanteen, jossa toinen ihminen on pystynyt kertomaan hänelle vakavasta seksuaalitraumastaan, koska Anna on kertonut omastaan.
– Näissä tilanteissa olen osoittanut empatiaa tätä ihmistä kohtaan ja onneksi olen kohdannut samanlaista empatiaa itsekin. Se on toiveikasta ja auttaa uskomaan siihen ärsyttävään hokemaan, että tästäkin kokemuksesta voi selvitä.
Artikkelia muokattu 10.8.2025 kello 18.33: Lisätty tieto syyttämättäjättämispäätöksestä.
Otsikkoa korjattu kello 10.45:Anna Bisi on kohdannnut muita raiskauksen uhreja nykyisessä työssään, jossa hän ei vielä työskennellyt, kun joutui rikoksen uhriksi.
Nelli Hyttinen on MTV Uutisten terveys- ja hyvinvointitoimittaja.
Hyttisen intohimo ovat tutkivalla otteella toimitetut juttukokonaisuudet, jotka käsittelevät lääketieteen ilmiöitä ja ihmisten kokemustarinoita.
Hyttinen on erityisen kiinnostunut seksuaaliterveysaiheista, mutta hän on yhtä lailla valmis selvittämään, mitkä ravitsemus- tai treenivinkit kannattaa ohittaa ja mihin kannattaa panostaa.
Hyttisen työnjälkeä voi nähdä myös TV-ruudussa ja Katsomossa, sillä hän juontaa Terveysmyytit-sarjaa ja toimittaa Asian ytimessä -dokumentteja.
Onko sinulla terveys- tai hyvinvointiaiheinen juttuvinkki? Laita se Nellille sähköpostiin (alla).
