Varusmiehistä kymmenesosa keskeyttää

Porin Prikaatissa jo 17,1 prosenttia kesällä saapuneista on lyönyt hanskat tiskiin. Uuden ennakkolääkäritarkastusjärjestelmän odotetaan vähentävän keskeytysten määrää.

Varuskunnat ovat huolissaan varusmiesten lisääntyvistä palveluskeskeytyksistä. Kesällä palvelukseen astuneista varusmiehistä jo yli 11 prosenttia on keskeyttänyt kahdeksan viikon jälkeen palveluksensa.

Joukko-osastojen välillä on myös suuria eroja. Esimerkiksi Porin Prikaatissa Säkylässä kypäränsä on lyönyt tiskiin jo 17,1 prosenttia kesällä saapuneista.

Porin Prikaatin henkilöstösektorin johtajan, majuri Kari Toivosen mukaan prikaatin tiedossa ei ole mitään yksittäistä syytä ongelmaan. Kaksi kolmasosaa keskeytyksistä johtuu fyysisistä syistä, esimerkiksi polvi- ja nivelvaivoista. Vaivat ovat siviilielämässä hankittuja ja uusiutuvat sitten varusmiespalveluksessa.

Myös asenne vaikuttaa siihen, kuinka palveluksessa pärjätään.

Ruotuväki-lehden mukaan Kainuun Prikaatissa keskeyttämisprosentti on 10,6 ja Karjalan Prikaatissa 9,5. Peruskoulutuskauden jälkeen poistuma yleensä vähenee.

Lehti arvioi, että keskeytysten määrää saattaa tulevaisuudessa vähentää osaltaan uusi ennakkolääkärintarkastusjärjestelmä, jonka kautta palvelukseen astuvalle löydetään heti aiempaa luotettavammin oikea palveluskelpoisuusluokka.

Nykyinen terveystarkastuslomake aiotaan myös uudistaa ensi vuoden alussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat