Varuskuntien lopettamispäätökset julki

Hallitus julkisti tänään päätökset kaavailluista varuskuntien lopettamisista: Pohjan prikaati Oulussa ja Vaasan rannikkopatteristo lakkautetaan. Varusmieskoulutusta supistetaan myös Keuruulla, Sodankylässä, Mikkelissä sekä Hangon alueella.

Puolustusvoimien kehittämistä linjataan hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa vuoteen 2008.

Varusmiespalvelussa uudet palvelusajat ovat 6, 9 ja 12 kuukautta. Noin puolet suorittaisi kuuden kuukauden palvelun. Palkatun henkilöstön määrä vähenee edelleen. Tavoitteena on, että 10-20 prosenttia henkilöstöstä olisi määräaikaisia.

Seuraava merkittävä hankinta torjuntahävittäjien jälkeen on joukkojen kuljetuksiin ja tulitukeen tarkoitetut helikopterit. Lakkautettavan Vaasan rannikkopatteriston tehtävät annetaan Uudenmaan prikaatille.

Pääministeri Paavo Lipposen mukaan hallitus on kuitenkin päättänyt, että varuskuntia koskevat toimet toteutetaan ilman henkilökunnan irtisanomisia.

Lipposen mukaan ratkaisuissa pidetään keskeisinä puolustuksellisia näkökohtia. Paikalliset olot otetaan myös huomioon, jos varuskuntajärjestelyistä aiheutuu vakavia seurauksia paikkakunnan työllisyydelle.

RKP:n kansanedustaja Raimo Tiilikainen uskoo, että hallituksen kaavailemat varuskuntien lakkauttamiset voidaan toteuttaa maanpuolustuskykyä vahingoittamatta.

Huomenta Suomen Ateenasta tavoittama puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuslainen Kalevi Lamminen ennakoi, että eduskunnassa saattaa vielä olla pyrkimystä muuttaa hallituksen suunnitelmia.
(MTV3/Matti Simula/STT)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat