Vappu on suomalainen karnevaalipäivä. Vappua on vietetty jo 700-luvulta lähtien, mutta ovatpahan jo muinaiset suomalaiset tähän aikaan juhlistaneet kevättä. Mutta miksi suomalaisista historiankirjoista puuttuu 20 minuuttia vappuyöltä 1921?
Toukokuu on maanmuokkauksen ja kylvämisen aikaa. Roomalaiset pyhittivät toukokuun, latinaksi Maius, maan kasvullisuuden jumalattarelle Maialle.
Toukokuu on yleensä vuoden kuivin kuukausi, jolloin pysyvä lumipeite häviää myös Pohjois-Suomesta. Lapissa alkavat yöttömät yöt.
Vappu
Vappu on suomalaisen työn päivä. Vappu on 700-luvulla eläneen abbedissa Valburgin nimi- ja muistopäivä, jota vietettiin Suomessa jo keskiajalla.
Vappu muuttui ylioppilaiden kevätjuhlaksi 1800-luvulla. Työläisten juhla vapusta tuli 1889 kun ensimmäinen sosialistinen internationaali nimesi sen kansainväliseksi mielenosoituspäiväksi.
Vanha kansa
Vanha kansa uskoi kylmän vappusään enteilevän lämmintä kesää. Vanhan kansan uskomusten mukaan kylmä kesä tulee, jos hyttysiä näkyy ennen vappua. Lämmin sää ja etelätuuli toi mukanaan hyvän maitovuoden. Luminen vappu ennusti lumetonta talvea.
Vappuna pyrittiin päästämään karja ensi kertaa laitumille. Vappuna tehtiin taikoja, poltettiin valkeita ja meluttiin, etteivät pahat henget riehuisi tai petoeläimet veisi karjaa.
