Vapaavuori: Talvivaaran tilanne on kriittinen

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori pitää Talvivaaran tilannetta vakavana ja kriittisenä. Vapaavuori sanoo MTV Uutisten haastattelussa ministeriönsä valmistautuvan kaikkiin mahdollisiin vaihtoehtoihin.

Talvivaaran kaivosyhtiön rahat ovat lähes lopussa. Elinkeinoministeri ei suostu arvuuttelemaan, että riittävätkö ne muutaman päivän vai muutaman viikon.

Belgialainen sinkkijätti Nyrstar haluaa varmistaa, että heidän jo maksamaansa sinkkilastia ei myydä muualle. Siksi yhtiö haki Kainuun käräjäoikeudelta satamassa olevan lastin turvaamispäätöksen.

-Kyllä tilanne on vakava ja meidän ministeriön arvion mukaan jopa kriittinen. Yleisessä tiedossa on, että jo syksyllä, kun hakeuduttiin yrityssaneeraukseen, oli valtava pula ihan kassavaroista ja on merkittävä määrä erilaisia ympäristöongelmia. Eikä tässä nyt tämän jälkeen ihan valtavasti uusia positiivisia uutisia ole saatu, Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori sanoo.

Uutta rahaa etsitään

Talvivaara neuvottelee kuumeisesti uudesta rahoituksesta, jotta selviäisi edes saneerausprosessin loppuun.

Elinkeinoministerin sanomaa voi tulkita siten, että ilman valtiota tilanteesta tuskin tullaan selviämään.

- Meillä on riippumaton tuomioistuinlaitos asettanut selvittäjän arvioimaan tilannetta ja hoitamaan asiaa. Sen lisäksi yhtiöllä on edelleen oma hallitus ja heidän tehtävänsä on ensisijaisesti asiaa hoitaa, mutta totta kai me valtiovallan puolelta, joka viime kädessä kantaa kokonaisvastuuta kansakunnan kannalta isoista asioista, varaudumme kaikkiin mahdollisiin vaihtoehtoihin. Ja tietysti mitä kriittisempi tilanne on, sitä korkeampi on valmiusaste, Vapaavuori sanoo.

Selvitysmiehen työskentelyyn Vapaavuorella ei ole huomauttamista. Yrityssaneerauksen pitäisi valmistua viimeistään toukokuun lopussa.

Lue myös:

    Uusimmat