Vapaavuori harkitsisi vielä liikkuvan poliisin lakkauttamista

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori harkitsisi vielä liikkuvan poliisin lakkauttamista. Hänen mukaansa on syytä arvioida, voitaisiinko riittävät säästöt saada aikaiseksi esimerkiksi poliisin ylintä hallintoa karsimalla ja liikkuvan poliisin organisaatiota keventämällä.

Vapaavuoren mielestä sisäministeriön esityksen pohjalta ei voida vielä muutenkaan tehdä päätöksiä poliisin uudistamisesta, vaan se vaatii lisää selvityksiä. Vapaavuoresta olisi syytä ainakin harkita sitä, että selvitykset tekisi jokin ulkopuolinen taho.

Kokonaan Vapaavuori ei kuitenkaan tyrmää hallituskumppanin esitystä.

- Sisäministeriö on valmistellut pääosin hyväksyttävissä olevan pohjaesityksen tarvittavista toimenpiteistä. Esityksen mukaan poliisin palvelutaso säilyy, ja sen onkin oltava tärkein kriteeri.

- Olennaista on, että poliisien määrää kentällä ei vähennetä, vaan pyritään jopa lisäämään.

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) sanoi lauantaina Savon Sanomille, että esitys on tehty kiireellä. Hänen mukaansa se on siitä huolimatta toteuttamiskelpoinen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat