Vantaalta taas tutkintapyyntö tytäryhtiönsä epäselvyyksistä – toimitusjohtajalle halutaan potkut

Vantaan kaupunki tekee tutkintapyynnön Myyrmäen Urheilupuiston toimitusjohtajasta. Viime syksynä käynnistetyssä kaupungin sisäisessä tarkastuksessa on ilmennyt epäselvyyksiä yhtiön sopimuskäytännöissä ja kirjanpidossa. 

Tarkastus koski vuosia 2008-2014. Myyrmäen Urheilupuisto Oy on Vantaan kaupungin kokonaan omistaman VTK Kiinteistöt Oy:n tytäryhtiö.

Kaupunginjohtajan tänään tekemän viranhaltijapäätöksen mukaan poliisin halutaan selvittävän, täyttyvätkö esimerkiksi luottamusaseman väärinkäytön ja kirjanpitorikoksen tunnusmerkistöt.

MTV Uutisten tavoittama Myyrmäen Urheilupuiston toimitusjohtaja Erkki Salo ei halunnut kommentoida tutkintapyyntöä.

Kaupungin ohje: toimitusjohtajalle potkut

Vantaan kaupunginhallitus käsitteli asiaa tänään kokouksessaan. Kaupunginjohtaja esitti, että kaupungin tulisi ohjeistaa VTK Kiinteistöt -yhtiötä niin, että se ryhtyisi välittömiin toimenpiteisiin sekä Myyrmäen urheilupuiston hallituksen että toimitusjohtajan suhteen.

Hallitus tulisi kaupungin näkemyksen mukaan vapauttaa tehtävästään ja toimitusjohtaja irtisanoa välittömästi. Lisäksi kaupunki haluaa, että VTK Kiinteistöt yhtyy tutkintapyyntöön. 

Vantaan kaupunginjohtaja Kari Nenonen ei avaa laajemmin tarkastuksen tuloksia tai tutkintapyynnön perusteita. Sisäisen tarkastuksen raportti ja tutkintapyyntöä koskeva lisäselvitys ovat salaisia.

Nenonen ei halua kommentoida sitä, onko mahdollista, että epäselvyyksiä löytyy vielä lisää. Sisäinen tarkastus jatkaa tarkastuksia.

– Olen korostanut koko ajan toiminnan läpinäkyvyyttä. Jos on asioita, joissa toimintatapoja pitää muuttaa, ne muutetaan.

Viimeksi tammikuun lopussa Vantaa päätti tehdä tutkintapyynnön koskien sen kolmen muun tytäryhtiön epäselvyyksiä. 

Lue myös:

    Uusimmat