Vankilasta vapautuneen epäillään rusikoineen useita Helsingissä

Mies ehti olla vapaalla jalalla vain viikon ajan. Hän oli juuri kärsinyt neljän vuoden vankeustuomion muun muassa väkivaltarikoksista.

Viikko sitten vankilasta vapautuneen helsinkiläismiehen epäillään huitoneen ihmisiä puukolla ja pulloilla eri puolilla Helsinkiä. Ainakin kaksi uhria joutui kahakoiden päätteeksi sairaalahoitoon.

Poliisi epäilee 31-vuotiaan miehen syyllistyneen kolmeen törkeään pahoinpitelyyn. Mies ehti olla vapaalla jalalla vain viikon kärsittyään neljän vuoden vankeustuomion muun muassa väkivaltarikoksista.

Ensimmäinen pahoinpitely tapahtui viime perjantaina Kaisaniemen puistossa, jossa mies oli ryypiskelemässä. Poliisin mukaan hän ryhtyi painiin tuntemattoman ohikulkijan kanssa. Ohikulkijan jäädessä alakynteen painijoita tuli erottelemaan puistossa aikaansa viettänyt 29-vuotias mies.

Painin aloittanut hermostui väliintulosta, rikkoi täysinäisen olutpullon ja huitaisi painin keskeyttänyttä kaulaan. Uhrin kaulaan tuli syviä haavoja, ja hän joutui sairaalaan. Poliisi vei pahoinpitelijän putkaan, josta hän vapautui sunnuntaina.

Eilen miehen epäillään syyllistyneen uuteen pahoinpitelyyn ravintola Lasipalatsin terassilla. Poliisin tietojen mukaan mies oli lyhyen painin päätteeksi kolauttanut toveriaan lasipullolla takaraivoon. Uhri kaatui maahan, mutta mies yritti vielä huitaista tätä puukolla. Uhri onnistui kuitenkin estämään lyönnin kädellään ja selvisi tappelusta lievin vammoin.

- Epäilty pahoinpitelijä ehti livistää paikalta ennen poliisin tuloa. Hän siirtyi Lasipalatsin terassilta Tokoinrantaan, jossa hän jostain syystä löi puukolla päähän samassa seurueessa ollutta miestä, sanoo rikoskomisario Jari Koski.

Kosken mukaan sekavassa tilassa ollut uhri vietiin vastentahtoisesti sairaalahoitoon kolmen poliisin voimin.

Poliisi sai epäillyn puukottajan kiinni Hakaniemenrannasta. Hän ei vastustanut kiinniottoa. Miestä on kuulusteltu, mutta poliisin mukaan hänellä ei ole tarkkoja muistikuvia tekemisistään vankilasta vapautumisen jälkeen. Miestä esitetään vangittavaksi luultavasti huomenna.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat