Vanhojen metsien suojelu loppusuoralle

Metsähallituksen, maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön yhteistyönä tehty Etelä-Kainuun ja Pohjois-Karjalan vanhojen metsien suojeluesitys on valmistunut. Suojelupäätöksiä on odotettavissa ensi vuoden puolella.

Etelä-Suomen suojeltava kokonaispinta-ala, johon Etelä-Kainuu ja Pohjois-Karjala kuuluvat, on yhteensä noin 27 000 hehtaaria. Pienin lisäyksin se on valtioneuvoston periaatepäätöksen mukainen. Lisäykset johtuvat siitä, että osalla kohteista otettiin mukaan myös luonnontilaisia soita Natura 2000 -suojelualueverkoston tarpeisiin.

Inventoitujen metsäalueiden arvokkaimmat osat perustetaan lakisääteisiksi luonnonsuojelualueiksi.
-Sen ulkopuolelle jääville alueille ohjataan metsätaloutta ja metsävarojen käyttöä alue-ekologisen suunnittelun avulla siten, että alueella luontaisesti elävien eliölajien säilyminen ja leviämismahdollisuudet turvataan, lupaa luonnonsuojelujohtaja Rauno Väisänen Metsähallituksesta.

Etelä-Suomen osalta on ollut auki vain Pohjois-Karjalan ja Etelä-Kainuun suojelurajausten viimeistely. Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojelualueilla alueiden rajauksia viimeistellään parhaillaan, jotta suojelupäätöksiä päästään valmistelemaan.

Alue-ekologinen suunnittelu

Alue-ekologinen suunnittelu on käynnissä valtion mailla noin 8 000 neliökilometrin alueella eri puolilla maata. Tavoitteena on, että suunnitelmat kattavat kaikki valtion maat maat vuoteen 2001 mennessä.

Etelä-Kainuun ja Pohjois-Karjalan suojeltavat metsät sijaitsevat pääosin itärajan tuntumassa ns. rajan vihreällä vyöhykkeellä. Valtioneuvoston periaatepäätösten mukaisesti niitä on lopullisessa rajauksessa jo noin 6 000 hehtaaria Etelä-Kainuussa. Virkamiestyöryhmä on lisännyt tätä määrää vielä 1 400 hehtaarilla, josta metsämaata on noin 450 hehtaaria.

Pohjois-Karjalan vanhojen metsien suojeluesitys kattaa vastaavasti ennestään noin 4 000 hehtaaria. Siihen esitetään nyt lisää runsaat 400 hehtaaria, josta puolestaan metsämaata on alle 300 hehtaaria.

Suojeltavat alueet sijaitsevat mosaiikkimaisina laikkuina talousmetsien seassa. Niihin on otettu mukaan vielä suoalueita. Kun suojelupäätökset on tehty, Metsähallitus perustaa niistä luonnonsuojelualueita asetuksella.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat