Vanhanen selvittelee Stora Enson maakiistaa

Pääministeri Matti Vanhasen mukaan Suomen viranomaiset ottanevat jo alkuviikosta yhteyttä kiinalaisiin kollegoihinsa Stora Ensoon liitettyjen maankäyttökiistojen takia.

- Suomi ei sinällään ole varsinainen asianomistaja, mutta kun valtiolla on omistusosuus Stora Ensossa, pitäisin luontevana, että viranomaistasolla ollaan yhteydessä Kiinaan ja kerrotaan, että tällaisia epäilyjä on esitetty, Vanhanen kommentoi Helsingin Sanomille.

Vanhanen pitää asian selvittämistä välttämättömänä. Hänen mukaansa yhtiöiden on pidettävä huolta siitä, että myös paikalliset yhteistyökumppanit noudattavat lakeja ja asetuksia.

- Mikäli tiedot pitävä paikkansa, asiaa on täysin mahdotonta hyväksyä. Kyse on rikollisesta toiminnasta.

Helsingin Sanomat kertoo metsäyhtiön mahdollisesta kytköksestä väkivaltaisiin maakiistoihin Kiinan Guangxin maakunnassa. Lehden mukaan paikalliset maanviljelijät ovat raivostuneet yhtiölle, koska sen eukalyptuspuiden tieltä on raivattu kyläläisten viljelmiä. He myös syyttävät viranomaisia pahoinpitelyistä maiden oton yhteydessä.

Stora Enso on ryhtynyt selvittämään, mistä kiistoissa on kyse.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat