Vanhanen kokee olevansa ajojahdin uhri

Pienpuolueet vaativat ennenaikaisia eduskuntavaaleja syksyksi. Kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten mielestä uudet paljastukset vaalirahoituksesta ovat tehneet tilanteen kestämättömäksi.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) kiistää syytökset kytköksistä vaalirahoittajiin. Vanhanen sanoo, ettei hän ole muuttanut kantaansa kaavoitusasioissa, eikä hän tarvitse keneltäkään neuvoja asiassa.

- Halutaan luoda epäluottamusta siitä, että pääministerin mielipide olisi ostettavissa. Jollakin yksittäisellä minulle osoitetulla puheenvuorolla kritiikillä tai sillä, että pieni siivu vaaliavustuksistani on tullut rakennusalaa lähellä olevilta yrityksiltä. Ja tätä en kerta kaikkiaan voi hyväksyä, Vanhanen kommentoi.

Pääministerin mukaan jahti hänen päänahkansa menoksi on käynnissä. Mutta Vanhanen ei aio alistua.

- Keskustan satavuotinen linja on ollut se, että rakentamista Suomessa ei keskitetä vain suurimpiin kaupunkeihin. Koko Suomi on asutettava ja myös Uudellamaalla on toimittava niin, että tästä ei tehdä yhtä Pasilaa. En usko, että enää tässä iässä omaa mielipidettäni tulen muuttamaan, Vanhanen jatkoi.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat