Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) Susan Ruususelle (entinen Kuronen) kirjoittamat tekstiviestit on julkaistu ruotsalaisella verkkosivulla. Suur-Tukholma-lehden toimituskuntaan kuuluva Seppo Isotalo on lähettänyt ratkaisustaan sähköpostiviestejä myös suomalaisille tiedotusvälineille.
Vanhanen sanoi tänään tiedotusvälineille, ettei aio tehdä erillistä tutkintapyyntöä nyt julkaistuista tekstiviesteistä. Vanhanen kertoo aikovansa odottaa ensin hovioikeuden päätöstä Pääministerin morsian -kirjaa koskevassa oikeudenkäynnissa.
- Näen oikeastaan entistäkin tärkeämpänä sen, että vien valitusprosessin kirjasta hovioikeuteen. Sen kautta tulee käsitellyksi se periaatteellinen kysymys, onko myös päätöksentekijöillä niitä elämänalueita yksityisyydessä, jotka eivät ole julkisia, Vanhanen selvensi toimittajille.
Pääministerin lähettämäksi väitetyt viestit ovat yksityistä kirjeenvaihtoa. Ne on osoitettu Ruususelle, kun hän seurusteli Vanhasen kanssa vuonna 2006.
- Jokaisella ihmisellä on henkilökohtaisessa suhteessa eritasoista viestintää. Tässä peruskysymys on se, että saako pääministerillä olla tällaista henkilökohtaista elämää, jossa keskustellaan, seurustellaan ja tehdään eri asioita ilman, että se kaikki on levitettävissä ja marketeissa myytävissä. Tässä tämä kysymys on ja tähän tulee hovioikeuden kautta vastaus, Vanhanen totesi.
Nyt julkitulleet viestit ovat samat, jotka Ruususen manageri toimitti kirjan kustantajalle ja jotka luovutettiin edelleen käräjäoikeudelle. Asian vahvistivat MTV:n uutisille Pääministerin morsian -kirjan kustantaja Kari Ojala ja Ojalan asianajaja .
