Valtteri Bottas myöntää avoimesti tauon tarpeen – raotti lomasuunnitelmia: "Tekee gutaa"

Valtteri Bottas avaa rengastestien merkitystä 3:18

Mercedeksen suomalaiskuski Valtteri Bottas ajaa molempina päivinä meneillään olevia Pirellin rengastestejä. Tämä siitä huolimatta, vaikka Bottas on myöntänyt jo odottavansa kauden päättymistä.

Bottas oli lopulta kuljettajien MM-taulukossa viides. Hyvin kautensa aloittanut Mercedes-kuski koki muun muassa rajun pettymyksen Azerbaijanissa, jossa hän joutui keskeyttämään kisan kärkipaikalta rengasrikon takia.

Loppukaudella Bottas toimi Mercedeksen brittikuskin Lewis Hamiltonin tukena. Tämä johti muun muassa siihen, että Venäjällä Bottas päästi Hamiltonin edelle tallimääräyksen myötä. Lopulta Bottas ei ottanut päättyneellä kaudella yhtään voittoa.

– Kyllä se tauko tulee hyvään paikkaan, Bottas myöntää C Morelle.

– Olen tuossa jo jonkin aikaan odottanut, että saa kauden pakettiin. Vielä on yksi testipäivä ja sitten hieman edustustilaisuuksia. Jossain vaiheessa pääsee sitten lomailemaan. Se tekee gutaa, Bottas heitti Abu Dhabissa.

– Pääsee rauhassa miettimään tätä kautta ja voi ottaa positiivisia asioita mukaan.

Bottaksen mukaan tuleva loma menee osittain Suomessa sekä ulkomailla.

– Varmaan sekä että. Olen tottunut niin matkustelemaan, että kai sitä pitää taas jonnekin lähteä talven aikana, Bottas naurahti.

Lue myös:

    Uusimmat