Entä, jos suhteeseen päätyy aina samantyylisen, mutta ei kovinkaan sopivan kumppanin kanssa? Kumppanivalinta on herkkä aihe, jota tulisi keskustella hienotunteisesti.
Kumppanivalinta on herkkä, henkilökohtainen asia. Mikä määrittää sen, keneen ihastumme, tai kenet valitsemme rinnallemme?
Toisinaan voi tuntua, että toiminnassa on eräänlainen kaava. Esimerkiksi ystävän kumppanivalinta kohdistuu aina samantyyliseen ihmiseen, jonka kanssa suhde päätyy lopulta eroon. Tilanne voi harmittaa, mutta saako toisen mies- tai naismakuun puuttua?
Muiden ihmissuhteiden arvostelu ei ole suotavaa, mutta aidosta huolesta kannattaa kertoa avoimesti.
– Parhaimmillaanhan ystävät ja läheiset ihmiset ovat eräänlainen rehellinen peili. Vuoropuhelu ja näkökulmat ovat hirveän tärkeitä. Ehkä siis kysymys on siitä, millä tavalla sen tekee, alueen johtava psykologi Lotta Heiskanen Terveystalosta sanoo.
Hän vastaa kysymyksiin yleisellä tasolla.
Lue myös: "Rakkausteko", joka kannattaa – tämä asia kumppanista on syytä tietää
"On tärkeää olla herkkä ja havainnoida, mitä kysymykset tai kommentit saavat vastapuolessa aikaan"
On täysin eri asia puuttua kumppaninvalintaan hyväntahtoisesti kuin esimerkiksi arvostella tai alleviivata, että kaveri valitsee "aina väärin".
– Onko huomiot tehty hyväntahtoisessa tarkoituksessa? Onko tarkoitus pohtia toisen ihmisen kanssa sitä, onko tässä suhteessa hyvä olla? Heiskanen kuvaa.
– Voisi sanoa, että oletko huomannut, että sinulla on taipumus löytää tämmöisiä samanlaisia kumppaneita ja ne suhteet eivät ole menneet menneisyydessä hyvin. Olen huolissani, ettet olisi sellaisessa tilanteessa taas, hän ehdottaa.
Vuoropuhelua on tärkeää käydä rehellisesti ja oikeista aiheista. Keskustelun aikana voi tunnustella, onko kaveri halukas puhumaan, vai vetäytyykö hän kuoreensa epämukavan olon vuoksi.

