Miksi paperilla yhteensopiva pari ei sovikaan yhteen? Seksologi kertoo syyn: "Vaikka tiedettäisiinkin ihmisen historia..."

Mistä Se Oikea löytyy? Käsikirja opastaa rakkauden metsästäjiä 8:43
KATSO MYÖS: Tiina Svensk kirjoitti kirjan deittailusta.

Mistä johtuu, että toisilleen sopivalta tuntuva pari ei löydä yhteistä säveltä? Seksuaalikasvattaja Tiina Svensk kertoo, mitä syitä tälle voi olla.

Suosikkiohjelma Ensitreffit alttarilla pyörähti jälleen käyntiin 10. lokakuuta MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa. Kautta kausien on nähty, että yhteen sopivalta vaikuttava pari ei aina lopulta löydäkään yhteistä säveltä, mikä voi kummastuttaa katsojaa.

Seksuaalikasvattaja Tiina Svensk kertoo MTV Uutisille, että on monia asioita, jotka eivät näy paperilla, kun kahden ihmisen yhteensopivuutta tarkastellaan. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kommunikoinnin tyylit, ihmissuhdetaidot tai aiemmat kokemukset.

– Vaikka tiedettäisiinkin ihmisen historia, emme tiedä, miten hän reagoi sen pohjalta, Svensk sanoo.

Paperilla ei näy sekään, millainen lapsuus ihmisellä on ollut tai millaisia malleja on saatu parisuhteeseen.

– Vaikka osattaisiin sanoittaa, että haluan avioliiton ja kolme lasta, voi se silti olla hyvin erilaista olemista toisella ihmisellä kuin mitä toisella.

Kemia selvää vasta kohdatessa

Kahden ihmisen välinen kemia on sekin asia, joka ei näy paperilla. Kukaan ei voi etukäteen tietää, löytyykö oikeasti kipinää.

– Sitähän ei voida teoriatasolla tietää. Se pitää vain testata kohtaamisissa.

Tämä pätee myös nettideittailussa. Monista asioista voidaan keskustella ja niiden suhteen ollakin yhteensopivan oloisia, mutta kahden ihmisen välinen suhde rakentuu kohtaamisen myötä. Siinä sattumalla on sormensa pelissä.

Paljon on arvailun varassa

Hämärän peittoon jää sekin, millaisia ennakkoluuloja tai aiempia suhdekokemuksia kahdella ihmisellä on. Vaikka joku sanoisi kaipaavansa rakastavaa, herkkää ja ihanaa kumppania, saattaa hän silti viehättyä jostain aivan päinvastaisesta. 

– Jos ihmissuhdehistoriassa on ollut paljon epävarmuutta ja tunteet ovat menneet vuoristoradan lailla, saattaa hän ihastua haluamattaan ihmisiin, jotka noita tunteita aiheuttavat. Ihastumme nimittäin usein siihen, mikä on tuttua, Svensk kertoo.

Saattaa olla niinkin, että toista osapuolta ei pidetäkään viehättävänä, vaikka luonteenpiirteet ja muut tekijät sopisivat yhteen.

Opitut käsitykset vaikuttavat

Svenskin mukaan olemme paljon myös opittujen käsitysten varassa. Olemme oppineet, mikä deittailussa ja kumppanimarkkinoilla on arvokasta ja hyvää.

– Se vaikuttaa meissä, vaikka ei haluttaisi, että se vaikuttaa, hän sanoo.

Ulkonäön merkityksestä

Svensk pohtii, että ulkonäkö vaikuttaa varmasti tiettyyn pisteeseen saakka kumppanimieltymyksissä. Ihminen lähestyy yleensä baarissa sellaista ihmistä, jota hän pitää viehättävänä. 

Ulkonäön merkitys riippuu ihmisestä. Joillekin se on tärkeämpää kuin toisille. 

– Se, miten hyvännäköinen kumppani on, voi olla statusasia tietoisesti tai tiedostamattakin, Svensk miettii.

– Tämä ei ole ihmisten vika. Elämme todella ulkonäkökeskeisessä yhteiskunnassa.

Ensitreffit alttarilla MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla tiistaisin klo 21.

Katso myös: Tiinan ja Samulin rakkaustarina alkoi sokkotreffeistä alttarilla

Tiinan ja Samulin rakkaustarina alkoi sokkotreffeistä alttarilla 9:03
Haastattelussa Ensitreffit-ohjelmasta tutut Tiina ja Samuli. Miten pari rakastui?

Lue myös:

    Uusimmat