Väkevien vero nousee 15 prosenttia

Korotusten arvioidaan nostavan alkoholijuomien vähittäismyyntihintoja keskimäärin 5,5 prosenttia. Väkevien juomien hinnat nousisivat noin kolme kertaa enemmän kuin oluiden ja viinien hinnat.

Alkoholin verotus kiristyy ensi vuonna hallituksen esityksen mukaisesti. Opposition esitys suuremmasta korotuksesta kaatui eduskunnan äänestyksissä luvuin 116-61.

Alkoholijuomien veroja nostetaan keskimäärin 11,5 prosenttia. Korotus on oluella, viinillä ja niin sanotuilla välituotteilla 10 prosenttia ja väkevillä juomilla 15 prosenttia. Opposition laatima vastaesitys olisi nostanut kaikkien veroa 20 prosenttia.

Korotusten arvioidaan nostavan alkoholijuomien vähittäismyyntihintoja keskimäärin 5,5 prosenttia. Väkevien juomien hinnat nousisivat noin kolme kertaa enemmän kuin oluiden ja viinien hinnat.

Valtiovarainvaliokunta edellytti mietintöönsä liittämässään lausumassa, että alkoholiverotuksen kehittämistä selvittämään asetettu työryhmä seuraa hintojen kehitystä ja kulutusta sekä ryhtyy tarvittaessa välittömästi tarpeellisiin toimiin.

Tämä lausuma lievitti hieman monen hallituspuolueen edustajan omatunnon tuskaa, sillä muun muassa keskustan raittiussiivessä olisi ollut haluja paljon suurempaan veronkorotukseen. Edellisillan istunnossa muun muassa keskustan lumijokelainen edustaja Kyösti Karjula purki tuntojaan siitä, kuinka vaikea hänen on olla tukemassa tällaista hallituksen esitystä.

Äänestyksessä hallituksen rivit kuitenkin pitivät. Sen sijaan SDP:ssä neljä edustajaa, Saara Karhu, Tero Rönni, Tommy Tabermann ja Lauri Kähkönen äänestivät hallituksen esityksen mukaisen lievemmän verolinjan puolesta. Saman puolueen Valto Koski ja Marjaana Koskinen äänestivät tyhjää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat