Vain harva suojaa pankkikorttinsa tunnusluvun

Poliisi kehottaa ihmisiä pitämään nykyistä parempaa huolta maksukorteistaan. Eritoten vanhusten tunnuslukujen urkkiminen ja maksukorttien varastaminen on yleistynyt Keski-Euroopassa.

Poliisi luonnehtii maksukorttia avaimeksi tiliin. Se vaatii poliisin mielestä samanlaista huolenpitoa kuin taskua poltteleva rahasumma.

- Jos puhutaan maksujärjestelmistä, sirukorteista, niin ne ovat erittäin turvallisia nykyään. Eli tekniikka ei olekaan heikoin lenkki, johon rikolliset kohdistavat toimintansa. Saattaa olla, että rikolliset etsivät sen toisen heikon lenkin, ja se on joskus ihminen. Ja kyllä vanhukset ovat aika altis kohde, kertoo keskusrikospoliisin rikosylikonstaapeli Tero Toivonen.

Vanhuksiin kohdistuvat rikokset lisääntyneet

Toivonen kertoo, että vanhuksiin kohdistuvat korttivarkaudet ja tunnuslukujen urkinnat ovat lisääntyneet rajusti esimerkiksi Itävallassa. Keskusrikospoliisi pyrkii estämään ilmiön leviämisen Suomeen. Toivosen mukaan etenkin vanhusten tulisi tarkistaa korttiensa nostorajat vastaamaan todellista tarvetta. Mutta iästä huolimatta tunnuslukuja näppäillään leväperäisesti.

- Kannattaa suojata pin näppäillessään - toisella kädellä, laukulla, joka tapauksessa pitää se vain omana tietonaan, Toivonen neuvoo.

Toivonen on laskenut, että vain joka kymmenes pankkiautomaatilla asioiva suojaa tunnuslukunsa sitä näppäilleessään. Rikollisliigat ovat Suomessakin joskus asentaneet pankkiautomaatteihin huomaamattomia kameroita, joilla ovat hankkineet tunnuslukuja tietoonsa.

Lue myös:

    Uusimmat