"Vähintään MM-pronssi pitää ottaa" – Rukan huippuhiihdot avasivat herkullisen suomalaisnäkymän

Joni Mäki peräti 7:s takaa-ajon osuusajoissa: ”Hyvin plusmerkkinen viikonloppu” 1:48
Joni Mäki kruunasi Ruka-urakkansa takaa-ajon 7. parhaalla osuusajalla: "Hyvin plusmerkkinen viikonloppu."

Maastohiihdon Rukan maailmancup-viikonloppu avasi herkullisia näkymiä MM-kisojen miesten viestikisaan Suomen osalta, arvioi MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä. 

Iivo Niskanen oli Rukan minikiertueella viides, mutta suorituksissa oli hieman parantamisen varaa. Suomalaistähti oli itsekin happamana hiihdoistaan

Joni Mäki puolestaan lunasti Suomen cupin hiihdoista nousseet odotukset kirkkaasti kiertueen 13. sijallaan. 

Ristomatti Hakolalla oli alla ikäviä selkävaivoja, mutta mitä vielä: lupsakka Hakola oli vireessä jokaisella matkalla ja nappasi minikiertueen 10. sijan. 

– Kyllähän Suomen miehet, varsinkin tämä kolmikko ja Perttu Hyvärinen (22:s) pienellä varauksella, hiihtivät tosi hyvän viikonlopun. Niskanen ei varmasti itse ole tyytyväinen hiihtoihinsa, mutta olivathan ne nyt kansainvälistä huippuvauhtia, Jari Isometsä näkee. 

– Hakola ja Mäki olivat parempia normaalimatkoilla kuin ennakkoon ajateltiin.

Juttu jatkuu videon alla. 

Ristomatti Hakola yllätti 10. sijallaan: Täytyy sanoa, että tyytyväinen pitää olla noista lähtökohdista 2:04
Ristomatti Hakola yllätti 10. sijallaan: Täytyy sanoa, että tyytyväinen pitää olla noista lähtökohdista.

MM-hiihtojen miesten viesti käydään vasta 5. maaliskuuta, mutta Rukan tulokset pakottavat herkuttelemaan Suomen mahdollisuuksilla Saksan Oberstdorfissa. 

– Jos ajatellaan miesten maajoukkuehiihdon tasoa tällä hetkellä, niin kyllä MM-kisoista pitää vähintään viestipronssi ottaa, vaikka vähän huonommillakin hiihdoilla, Isometsä linjaa rohkeasti.

Tällä hetkellä Suomen edellä näyttäisivät olevan paperilla vain Norja ja Venäjä. Reilun kolmen kuukauden aikana voi tietysti tapahtua paljon, varsinkin koronapandemian värittämällä kaudella. 

– Tilanne näyttää tällä hetkellä viestijoukkueen suhteen selkeältä. Särkymävaraa ei kuitenkaan ole yhtään, sillä viides mies on pikkaisen kaukana. 

Juttu jatkuu videon alla. 

Hiihdon päävalmentaja Teemu Pasanen summasi Rukan annin: ”Miesten kokonaispanos oli kova tulos” 2:25
Hiihdon päävalmentaja Teemu Pasanen summasi Rukan annin: "Miesten kokonaispanos oli kova tulos."

Naisten joukkueen tilanne on huomattavasti haastavampi – ja pysyy sellaisena, vaikka Krista Pärmäkoski palaisi huipputasolleen. 

– Tilanne on pyörähtänyt siinä mielessä toisin päin, että miesten joukkue on tämän hetken näyttöjen perusteella selkeästi parempi kuin naisten. Naisten joukkue ei ole tällä hetkellä missään nimessä mitaliehdokas MM-viestiin, miehet ovat vahvoja ehdokkaita. 

Kerttu Niskanen: Vapaalla hiihtotavalla kymppisakkiin, joten olen kunnossa 3:27
Kerttu Niskanen: Pääsin vapaalla hiihtotavalla kymppisakkiin, joten olen kunnossa.

Lue myös:

    Uusimmat