Väärä raha jää nopeasti poliisin haaviin

Väärennetty seteliraha on Suomessa kohtuullisen pieni ongelma.

- Kyseessä on vakava rikos, mutta ei merkittävä ongelma, arvioi komisario Pekka Seppälä Helsingin poliisista.

Helsingissä on tavattu viimeisen puolen vuoden aikana vain noin 100-200 väärennettyä seteliä. Seppälä pitää lukumäärää hyvin kohtuullisena alueen rahavirtoihin nähden.

Seppälän mukaan Suomi onkin huono levittämiskohde rahan väärentämisen kaltaiselle rikokselle.

- Suomessa löydetään hyvin nopeasti väärä raha, koska kauppaliikkeet käyttävät setelintunnistuslaitteita ja laskentakeskuksia, joissa myös voidaan erottaa väärät rahat aitojen joukosta, Seppälä perustelee.

Keski-Euroopassa ongelma on huomattavasti suurempi. Syynä on paitsi suurempi setelimäärä ja populaatio, myös se, etteivät setelintunnistuslaitteet ole yhtä yleisiä kuin Suomessa.

Kuluvan joulukuun aikana on levitetty väärennettyjä 200 ja 500 euron seteleitä Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Porissa ja Tampereella.

Lue myös:

    Uusimmat