Tulli pysäytti kymmenien miljoonien arvosta taidetta, joka oli matkalla Venäjälle – "Saattaa olla, että Eremitaasikin oli listattu"

Tulli on viikonloppuna pysäyttänyt Vaalimaan rajanylityspaikalla arvokkaita taide-esineitä, jotka olivat matkalla Suomen kautta Venäjälle.

Tullin valvontaosaston johtaja Sami Rakshit kertoi tiedotustilaisuudessa, että lähetysten sisältö on vakuutusarvoltaan yhteensä kymmeniä miljoonia euroja. Ensimmäisen pysäytetyn lähetyksen vakuutusarvo oli Rakshitin kertoman mukaan yli 10 miljoonaa euroa, toisen noin 26 miljoonaa euroa ja kolmannen noin 6 miljoonaa euroa. Lähetykset sisältävät muun muassa tauluja, antiikkiesineitä ja patsaita, mutta Tulli ei erittele tarkemmin, mitä taide-esineitä lähetyksessä oli.

Tullin ja ulkoministeriön mukaan tutkinnassa on käynyt ilmi, että esineet kuuluvat venäläisille taidemuseoille.

Löytyi kolmesta kuorma-autosta

Rakshitin mukaan lähetykset tulivat ilmi Tullin normaalin valvonnan yhteydessä, joskin Tulli on vahvistanut valvontaansa rajoilla siitä lähtien, kun Euroopan unionin neuvosto määräsi pakotteita Venäjää vastaan.

Lähetykset löytyivät kuorma-autoista, ja ne ovat tällä hetkellä Tullin takavarikoimina.

Viikonloppuisten pysäytysten jälkeen Tulli kysyi ulkoministeriöstä neuvoa siitä, mitä esineille tehdä.

Ministeriö vahvisti, että taide-esineet luokitellaan sellaisiksi ylellisyysesineiksi, jotka kuuluvat EU:n Venäjälle asettamien pakotteiden piiriin. Ylellisyysesineet ovat olleet pakotteiden piirissä maaliskuun puolestavälistä lähtien.

– Kyseessä on väliaikainen tilanne. Venäläiset museot omistavat yhä nämä taideteokset, kertoo ulkoministeriön vientivalvontayksikön päällikkö Teemu Sepponen.

Tulli tutkii kuljetuksia esineiden korkean arvon vuoksi törkeänä säännöstelyrikoksena, josta voi rikoslain mukaan määrätä enintään neljä vuotta vankeutta. Valvontajohtaja Hannu Sinkkonen kertoo, että epäiltynä on tällä hetkellä noin kymmenen henkilöä, jotka ovat olleet kuljetuksiin osallisina.

– Esitutkinta suoritetaan loppuun niin pian kuin mahdollista, sanoo Sinkkonen.

Tulli on konsultoinut Museovirastoa esineiden väliaikaisesta säilyttämisestä.

Osa esineistä saattaa kuulua Eremitaasin kokoelmiin

Tullin ja ulkoministeriön selvitysten perusteella taide-esineet kuuluvat venäläisten museoiden kokoelmiin, ja teokset olivat olleet lainassa Italiassa ja Japanissa. Esineet olivat matkalla takaisin Venäjälle.

Venäläismedia kertoi aiemmin tällä viikolla, että Suomen Tullin pysäyttämissä lähetyksissä olisi ollut muun muassa taidetta, joka on peräisin Eremitaasista Pietarista. Tullin valvontaosaston johtaja Rakshit kertoi tiedotustilaisuudessa, että Eremitaasi oli mahdollisesti yksi museoista, jotka ovat omistajien joukossa. Museoita oli kuitenkin useita.

– Saattaa olla, että Eremitaasikin oli listattu, sanoo Rakshit.

Tällä hetkellä Tulli on pysäyttänyt taide-esineet, koska ne ovat todisteina tutkittavaan rikokseen. Ne pysyvät Tullin hallussa niin kauan, kuin niitä on tarpeen pitää rikoksen selvittämisen kannalta. Toisaalta esineet voi myös vapauttaa, jos pakotteet muuttuvat.

– Niin pitkään kuin pakotteet ovat voimassa ja koskevat näitä taide-esineitä ja museoiden välisiä kuljetuksia, niin kauan ne luonnollisesti pysyvät takavarikossa todisteina. Takavarikointi tarkoittaa myös sitä, että ne voidaan vapauttaa esitutkinnassa, jos niitä ei tarvita todisteina, Rakshit sanoo.

EU asettanut laajoja pakotteita Venäjää vastaan

Euroopan unioni on lisännyt venäläisiä yksityishenkilöitä ja yrityksiä vastaan asettamiaan pakotteita helmikuun lopusta lähtien. Pakotteet koskevat osin myös valkovenäläisiä, jotka ovat EU:n mukaan osallisia Ukrainan sotaan.

EU on asettanut pakotteita muun muassa Venäjän poliittiselle johdolle ja oligarkeille. EU-valtiot, myös Suomi, ovat jäädyttäneet pakotelistalla olevien ihmisten omaisuutta.

Taide-esineitä koskevassa tutkinnassa omistajat ovat kuitenkin Tullin tämänhetkisten tietojen mukaan venäläiset museot. Tullilla on valvontajohtaja Sinkkosen mukaan tällä hetkellä noin parikymmentä esiselvitystä vireillä pakotteiden valvontaan liittyen.

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) mukaan Tullin toimet ovat osa EU:n pakotepolitiikan noudattamista.

– Me toteutamme EU:n pakotteita täysimääräisesti laittomasti toimivaa Venäjää kohtaan, Kurvinen sanoi toimittajille eduskunnassa.

Lue myös:

    Uusimmat