Uutisvuosi 2015: Protesti kesken suoraa Kymmenen uutisten lähetystä sai somen sekaisin

MTV Uutiset pääsi heinäkuussa kansainvälisen somepöhinän keskelle. Suorassa Kymmenen uutisten lähetyksessä nähtiin ns. kreikkalainen protesti, josta uutisoitiin Yhdysvaltoja myöten.

Juttu MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Janne Hopsun suoran lähetyksen seikkailuista nousi koko vuoden tavoitetuimmaksi ja suosituimmaksi päivitykseksi MTV Uutisten Facebook-sivuilla.

Hopsu oli tekemässä suoraa lähetystä Ateenasta, kun hänen eteensä hyppäsi protestihuutoja huutava nainen. Sivulliset yrittivät repiä naista pois kameran ruudun edestä, mutta sinnikäs nainen palasi kuviin aina uudestaan.

– Mietin siinä, mitä minun pitäisi oikein tehdä, mutta en voinut oikein tehdä muuta kuin jatkaa. Kameramies yritti repiä naista siitä pois ja minä yritin kuikuilla naisen takaa kameraan. Yritin siinä vain tehdä työni, Hopsu kertoi suoran lähetyksen vaiheista.

Eteläkorealainen Hyeri Cho muutti Suomeen kolme vuotta sitten suomea taitamattomana. Keväällä hän kirjoitti ylioppilaaksi. Juttu oli toiseksi suosituin MTV Uutisten Facebookissa.

Muita vuoden puhutuimpia aiheita olivat arjen sankarit, kuten "tatuoitu karvanaama", turvapaikanhakijoiden ruokakohu, Särkänniemen delfinaarion lopettaminen, tupakkalaki, kauppojen aukioloajat ja tietysti sää.


Lue myös:

    Uusimmat