MTV:n toimittaja häiriköstä: Kaikki seisoivat haavi auki ja katselivat

MTV:n ulkomaantoimittaja Janne Hopsu joutui eilen häirikön kynsiin kesken suoran lähetyksensä Kreikassa.

Hän oli kertomassa Kymmenen Uutisissa Kreikan tilanteesta, kun hänen eteensä hyppäsi nainen huutelemaan Putin-huutoja.

Nainen paljastui myöhemmin Eleni Loukaksi, joka on tunnettu häiriköinnistään tv-lähetyksissä.

– Ihmiset katselivat haavi auki, että mitä siellä tapahtuu. Kun osuuteni oli ohi, sanoin naiselle aika suorat sanat: Pilasit tämän esityksen, Hopsu kertoo.

Nainen kuitenkin jatkoi meuhkaamistaan myös tämän jälkeen. Hopsu ihmettelee myös sitä, miksei kukaan vienyt naista pois hänen lähetyksestään, sillä ympärillä oli kansainvälisen televisioyhtiön henkilökuntaa.

– Kukaan ei tehnyt elettäkään, vaan seisoivat tumput suorina ja katselivat.

Video on kerännyt pelkästään MTV Uutisten Facebookissa 70 000 katselukertaa ja lukuisia kommentteja. Moni kollega on puolestaan kiitellyt sitä, kuinka toimittajan pokka piti koko lähetyksen ajan.

– Kuulin, mitä ankkuri kysyi, joten yritin ainakin jotain vastata. En voinut vain ihmetellä ja katsella tumput suorina. Pitää tehdä duunit loppuun, kerroin, mitä pitikin kertoa.

Hopsulle selvisi vasta hotellilla jälkikäteen, että nainen oli tunnettu protesteistaan.

– Se on joku päivystävä kylähullu, Hopsu naurahtaa. 

Lue myös:

    Uusimmat