Mainos

Uusnatsit uhkailevat Ruotsin ay-väkeä

Useat Ruotsin liiketyöntekijäin liiton toimihenkilöt ovat saaneet tappouhkauksia uusnatseilta, kertoo Svenska Dagbladet. Uhkauksia saaneet ovat tällä haavaa turvallisuuspoliisin suojeluksessa.

-Me olemme saaneet uhkauksia näiltä natseilta ja tilanne on mennyt niin pitkälle, että turvallisuuspoliisi on tutkinut jäsentemme tarvetta suojeluun, sanoi liiton lehdistösihteeri Bill Erlandsson Ruotsin radion haastattelussa tänään.

Ruotsin suurten ammattijärjestöjen LO:n, TCO:n ja Sacon puheenjohtajat julkaisivat eilen Dagens Nyheter -lehdessä yhteisen artikkelin, jossa he kertoivat ay-johtajiin kohdistuneista murhauhkauksista. Artikkeli vedettiin myöhemmin takaisin siihen sisältyneen väärinkäsityksen vuoksi, mutta itse murhauhkauksia ei peruttu.

Alkuviikosta murhattu syndikalisti Björn Söderberg varoitti kesällä tiedotusvälineitä, että 23-vuotias uusnatsi oltiin nimittämässä ammattiosaston luottamustehtävään. Hälytyksen jälkeen nuorukainen erotettiin ammattiliitosta. Söderberg ammuttiin tiistaina tukholmalaisessa lähiössä. Murhasta epäillään kolmea uusnatsia, jotka on pidätetty. Kaikki kolme ovat kiistäneet osallisuutensa murhaan.
(STT-TT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.