Uusi yliäänikone kehitteillä – kolmessa tunnissa Pariisista Washingtoniin

Kolmessa tunnissa Pariisista Washingtoniin. Kahdessa tunnissa Tokiosta Singaporeen. Nykyisillä matkustajakoneilla tämä on mahdotonta, mutta asiaan on tulossa muutos, jos yhdysvaltalaisyhtiön suunnitelma uudesta ääntä nopeammasta bisneskoneesta toteutuu. 

Ääntä nopeampien matkustajalentokoneiden aikakausi päättyi toistaiseksi vuoteen 2003, kun liikennöinti ledendaarisella Concordeilla lopetettiin. Asiaan vaikutti vuonna 2000 tapahtunut Air Francen onnettomuus, jossa sai surmansa 113 ihmistä. 

Yhdysvaltalaisen Aerion Corporationin tavoitteena on kuitenkin palauttaa yliäänikoneet takaisin matkustajaliikenteeseen, kertoo CNN. 

Vuonna 2002 perustetun yhtiön huima visio on ison askeleen lähempänä realismia, kun lentomaailman jättiläinen Airbus ryhtyi sen kanssa yhteistyöhön. 

Tarkoitettu bisnesmatkustajille

Aerionin 12-paikkainen AS2-yliäänikone palvelisi erityisesti bisnesmatkustajia, ja sen on tarkoitus pystyä peräti 1968 kilometrin tuntinopeuteen. Yhtiön tavoitteena on aloittaa testilennot vuonna 2019.

Koneen on arvioitu maksavan yli 100 miljoonaa dollaria. 

CNN:n mukaan Aerion ei ole ainoa yhtiö, jonka tavoitteena on rakentaa matkustajakäyttöön soveltuva yliäänikone. Huimin projekti on käynnissä brittiläisellä HyperMachilla, jonka SonicStar-koneen olisi tarkoitus yltää lähes 4200 kilometrin tuntivauhtiin. Se olisi siis kaksi kertaa Concordea nopeampi. 

HyperMachin kunnianhimoisena tavoitteena on saada kone tuotantoon vuonna 2020. 

Lue myös:

    Uusimmat