Uupuneen äidin tilitys nousi hitiksi Facebookissa – muut vanhemmat samaistuivat tuntemuksiin: "Luojan kiitos, olen eläkkeellä!"
Yhdysvaltalaisnaisen kirjoitus nykyäiteihin kohdistuvista vaatimuksista kerää kiitosta sosiaalisessa mediassa. Päivityksestä kertoo muun muassa Good Morning America -sivusto.
Yhdysvaltalainen kolmen lapsen äiti Sarah Buckley Friedberg on saanut sosiaalisessa mediassa paljon kiitosta viraaliksi nousseesta Facebook-päivityksestään, jossa hän vuodattaa tuntemuksiaan yhteiskunnan vaatimuksista äideille.
Sarahin vanhin lapsi on 6-vuotias, keskimmäinen kolmen ja kuopus vuoden ikäinen. Nainen tekee täyspäiväisesti töitä esimiestehtävissä. Hänen miehensä on lastenlääkäri.
Sarah kertoo Good Morning America -sivustolle, että hänen miehensä toiminnassa ei ole mitään valittamista. Tällä julkaisulla hän halusi kuitenkin tuoda esiin kaikkia nimenomaan äiteihin kohdistuvia vaatimuksia.
Perheen ja työn uuvuttava yhdistelmä
Kirjoituksen otsikko oli: "Yhteiskunnan viesti työssä käyville äideille".
Julkaisussa Sarah tuskailee, että amerikkalaisnaisten pitää mennä töihin 6–8 viikkoa synnytyksen jälkeen. Hän valittaa, että samaan aikaan on hoidettava työ kunnolla, vaikka huollettavana on pieni lapsi. Vielä pitäisi myös rikkoa sukupuolten välistä lasikattoa ja ylittää itsensä töissä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Sarah kuittailee esimerkiksi siitä, että lasta pitäisi imettää ainakin vuoden. Kesken työpäivän täytyisi pitää rintamaidon pumppaustaukoja ja kuitenkin pystyä keskittymään työhön.
Sarah jatkaa, että lasten ja työn ohella pitäisi huolehtia myös omasta kunnosta. Vauvakilot tulisi karistaa niin pian kuin suinkin. Tulisi myös nukkua riittävästi, jotta voi treenata, tehdä töitä ja huolehtia perheestä. Samalla pitäisi kuitenkin herätä aikaisemmin, jotta ehtisi urheillakin.
Äidin pitäisi huolehtia lasten synttäreistä ja siitä, että nämä oppivat pyöräilemään, olemaan hyviä ihmisiä ja syömään vihanneksensa.
Sarah huomauttaa myös, että jos lapsia on useampi kuin yksi, pitäisi heille jatkuvasti myös olla ostamassa uusia vaatteita.
Oma aika, terveys ja ystävätkin pitäisi muistaa
Nainen kuittailee myös siitä, että ruuhkavuosien keskellä pitäisi muistaa lomailla ja huolehtia parisuhteesta.
Omia juttujakaan ei tulisi unohtaa.
– Ja hei, sinulla pitäisi myös olla harrastus! On tärkeää, että sinulla on aikaa vain itsellesi! Muista myös sivistää itseäsi ympäröivän maailman tapahtumilla.
– Näe ystäviäsi ja muista huolehtia itsestäsi! Sarah kuittailee.
"Älä pistä yllesi joogahousuja"
Julkaisunsa loppupuolella Sarah kommentoi, että äiteihin kohdistuu ulkonäköpaineita.
– Älä pistä yllesi joogahousuja tai äitikampausta. Muuten yhteiskunta morkkaa sinua monissa nokkelissa blogikirjoituksissa. Herää vähän aikaisemmin, jotta sinulla on aikaa ehostautua, hän piikittelee.
Lopuksi Sarah tuo esiin vaatimukset siitä, että tämän kaiken ohella pitäisi nauttiakin elämästä.
– Jätä älynpuhelin sivuun ja sammuta TV. Nauti lapsistasi ja joka hetkestä, sillä se kaikki on joskus menneisyyttä.
– En tiedä teistä, mutta minä olen nyt jo ihan kypsä tähän. Kiitos, kuin luitte avautumiseni!
Luitko jo tämän? Aviomiestä kiiteltiin vauvan hoitamisesta – perheenäiti kertoi totuuden arjestaan: "Tältäkö tasa-arvo näyttää?"
Some samaistui
Sarah julkaisi päivityksensä 18. huhtikuuta. Sillä on tähän mennessä jo 38 000 jakoa.
Kommenttien perusteella moni näyttää samaistuvan Sarahin kokemuksiin.
– Tämä on niin totta! toteaa eräs.
– Pitää paikkansa ihan täysin! On ollut päiviä, jolloin mietin, kuka sanoi, että voimme tehdä kaiken. Olen vihannut tuota ihmistä, heittää toinen.
– Uuvun jo siitä ajatuksesta, että tein tuon kaiken jo. Luojan kiitos, olen eläkkeellä! kommentoi kolmas.
– Tuota kutsutaan elämäksi, ja kaikilla on vapaus valita, huomautti eräs.
Lähteet: Yahoo.com, Goodmorningamerica.com, Facebook
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää