Trendisynttäreillä lapsen saaman lahjan korvaa viiden euron lahjoitus. Rahoilla ostetaan yksi isompi ja parempi lahja. Vitosen synttärit ovat levinneet myös Suomeen!
Oletko jo kuullut vitosen synttärijuhlista? Moni vanhempi kiittelee uutta trendiä, jossa lapselle annetaan lahjan sijaan viiden euron lahjoitus. Vanhemmat keräävät rahat, joilla ostetaan yksi suurempi lahja – esimerkiksi lapsen toivoma Lego-setti.
– Koska olen nuorten, koko vuoden 12 kuukauden ajan synttäreistä toisiin hyppivien lasten äiti, olen todellakin mukana tässä, Karen Johnson kertoo Scary Mommy -sivustolla.
– Totuus on, etteivät lapset tarvitse miljoonaa parin kympin lelua. Hitto, eivät he oikeasti tarvitse yhtään lelua, jos olen rehellinen. On paljon järkevämpää panna heidät miettimään yhtä tai kahta "isoa" lahjaa, joista he todella nauttivat.
Krääsä lastenjuhlien ongelmana
Koska lastenjuhlia kertyy kaverisynttäreiden muodossa jopa kymmeniä vuodessa, lahjojen hinta jää usein joka tapauksessa alhaiseksi.
Viiden euron juhlatrendi säästää myös vanhempien kukkaroa, sillä yleensä lastenjuhlien lahjaan kuluu rahaa kymmenestä eurosta eteenpäin.
