Ravintolarajoitukset kiristyivät viime sunnuntaina leviämisvaiheen alueilla.
Uusien rajoitusten mukaan Pirkanmaalla, Kymenlaaksossa, Varsinais-Suomessa ja pääkaupunkiseudun alueilla ravintolat saavat olla auki kello 23 asti, ja anniskelu loppuu tuntia aiemmin.
Alkoholia päätoimisesti anniskelevissa ravintoloissa saa olla edelleen puolet asiakaspaikoista, mutta asiakaspaikkoja rajoitetaan myös ulkoterasseilla. Lisäksi kaikilla asiakkailla on sekä sisä- että ulkotiloissa oltava oma istumapaikkansa pöydän tai vastaavan tason ääressä.
Leviämisvaiheen alueilla on myös sisätiloissa niin kutsuttu tanssi- ja karaokekielto.
Kiihtymisvaiheen alueilla anniskelu loppuu kello 24, ja ravintolat saavat olla auki kello yhteen asti yöllä.
Kiihtymisvaiheen alueilla ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. Ulkoterassien asiakaspaikkoja ei ole kuitenkaan rajoitettu.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
2:52Näin helsinkiläisravintolassa otettiin aikaistuva valomerkki vastaan.
Rajoituksilla suuri merkitys ravintoloille
Ravintola Vltavassa valomerkki tuli sunnuntaina kello 22. Muutamalle asiakkaalle rajoitusten kiristyminen tuli yllätyksenä, kun vielä perjantaina alkoholia anniskeltiin puoleenyöhön saakka.
